Tiesitkö? Manniolla jo yksi keihäsmestaruus Rion olympia-areenalta

Ari Mannio 2016
Lehtikuva
Julkaistu 17.08.2016 15:36
Toimittajan kuva

Matti Nyrhinen, Rio de Janeiro

matti.nyrhinen@mtv.fi

@MattiNyrhinen

Toisin kuin kahdelle muulle suomalaiselle, Ari Manniolle Rion olympiastadion on tuttu paikka.

Ari Mannio heittää tänään toisessa karsintaryhmässä, kun miesten keihään olympiafinalistit ratkotaan. Antti Ruuskanen on samassa ryhmässä, Tero Pitkämäki heittää jo aiemmin.

Mannio on juhlinut jo viisi vuotta sitten Rion olympiastadionilla, sillä hän voitti Kansainvälisen sotilasurheiluliiton maailmankisoissa sotilaiden maailmanmestaruuden heinäkuussa 2011.

Voitto heltisi tuloksella 82,48. Tämän päivän (Suomen aikaa ensi yön) karsinnan raja on 83 metriä. 29-vuotias Mannio aikookin laittaa pikkuisen paremmaksi kuin viisi vuotta sitten.

- Tehdään tuon stadionin oma ennätys. Tehdään se ensin, sillä ollaan finaalipaikassa kiinni. Ja sitten finaalissa vain mahdollisimman hyvin heittämään, Mannio sanoi aiemmin viikolla MTV Sportille.

A-ryhmä aloittaa kello 02.30 ja B-ryhmä kello 03.55.