Vuoden kulkua rytmittävät juhlapyhät, joilla on pitkät perinteet. Mutta useat ennen vanhaan hyvinkin merkittävät juhlat ovat jääneet unholaan.
Useat nykyään tavalliset arkipäivät ovat olleet talonpoikaisyhteiskunnassa merkittäviä juhlapäiviä. Kaupungistumisen ja elinkeinorakenteen muuttumisen myötä tietyt päivät ovat menettäneet juhlavan merkityksensä.
– Kirkko ja koulu ovat vaikuttaneet molempiin suuntiin. Niistä juhlista, jotka ovat päässeet listalle vaikkapa nimetyksi jumalanpalvelukseksi tai oppikirjan kappaleeksi huolehditaan hyvin, mutta muut juhlat saattavat sitä tehokkaammin unohtua, Suomalaisen kirjallisuuden seuran arkistotutkija Juha Nirkko toteaa.
Sadonkorjuutöitä.
Joulusta juhannukseen, häistä läksiäisiin -opinto-oppaan mukaan Ollinpäivä 29.7. eli Norjan kuningas Olavi Pyhän taistelussa kaatumisen päivä on ollut Suomessa suosittu muistopäivä keskiajalta lähtien. Se oli pyhäpäivä, eikä silloin saanut kerätä viljaa tai marjoja. Heinätyöt olivat ohi, joten juhlan kunniaksi teurastettiin lammas, ja ainakin Itä-Suomessa juotiin erikoisolutta.
Mikkelinpäivä 29.9. on merkinnyt sadonkorjuun päätöstä ja palvelusväen vuosipäivää. Sitä seurasi vapaaviikko, jonka jälkeen oli mahdollista vaihtaa palveluspaikkaa. Mikkelinpäivä on ollut myös yleinen köyhän väen hääpäivä.
Sääenteiden tarkkailu
– Aikanaan merkittäviä juhlia ovat olleet esimerkiksi Kynttilänpäivä ja Marian päivä. Niihin liittyy tapakulttuuria sekä sääenteitä, Nirkko kertoo.
Opinto-opas kertoo, että Kynttilänpäivää 2.2. on pidetty ensimmäisenä kevätpäivänä. Silloin tarkkailtiin sääenteiden lisäksi sitä, onko talven tärkeimmät työt saatu tehdyksi.
Marian ilmestyspäivä 25.3. on edelleen kirkollinen juhlapäivä, jolloin muistellaan sitä, kun enkeli kertoi Marialle Jeesuksen tulevasta syntymästä. Marian päivänä on ennustettu kevään tuloa ja tarkkailtu lumen sulamisastetta. Sanonta kuuluukin: "Mitä Maariana katolla, se vappuna maassa".
– Sääenteet ovat olleet hyvin tärkeitä elinkeinon kannalta, Nirkko sanoo.
Paavalinpäivä 25.1. oli talven selän taittumispäivä, johon liitettiin sääennusteita ja satoenteitä. Vihtiläiset uskoivat näin: "Jos paavalina paistaa aurinko sen aikaa, että juopunut ehtii hevosen valjastaa, tulee kaunis kevät ja hyvä hernevuosi".
Suomalaisissa säätyläiskodeissa uudenvuoden tinaa on valettu jo 1700-luvulla.
Juhliin liittyvät taiat
Juhlapyhinä tehtiin taikoja, joiden avulla houkuteltiin onnea tai kurkistettiin tulevaisuuteen.
– Lankalauantaina on harjoitettu elinkeinomagiaa ja yritetty houkutella naapurin karjaonnea itselleen, Nirkko mainitsee.
Juhannusyönä nuoret naiset ovat tehneet lemmentaikoja. Ruispellossa alasti kieriskeleminen tai kasteen kerääminen kukkakedolta ovat olleet sekä kauneuden hoitoa että lemmennostatusta. Tulevan sulhasen kuva yritettiin nähdä panemalla tyynyn alle erilaisia kasveja, virsikirja tai kupariraha.
Opinto-opas toteaa, että Kekri eli satokauden päätösjuhla oli talonpojan vuoden merkittävimpiä juhlia. Karjaan liittyvillä tavoilla ja taioilla haluttiin lisätä karjan sekä muun maatalouden menestystä. Lattialta lakaistut rikat vietiin lammaskarsinaan, ja turvattiin näin lampaiden menestys. Lämmitettäessä tupaa kannatti etsiä oksaisia halkoja, koska oksien lukumäärä ennusti karitsojen määrän. Koivuisilla haloilla sai valkoisia lampaita.
– Mitä suurempi pyhä oli kyseessä, sitä tärkeämmät asiat olivat pelissä, Nirkko toteaa.
Uutenavuotena tehtiin ahkerimmin tulevaisuustaikoja. Nuoret halusivat näkyjä naimisiinmenosta, keskipolvi vuodentulosta ja vanhukset kuolemasta.
Peilistä katsominen oli yksi tapa kurkistaa tulevaisuuteen. Myös kuppien alle piilotetut esineet kertoivat siitä, mitä on odotettavissa. Sormus ennusti kihlausta, musta lanka surua, hopea huolta ja leipä elämää. Naimisiinmenoa saatettiin kysyä jopa sialta. Röhkäisy merkitsi myöntävää vastausta.
– Juhlapyhinä kerrotut tarinat yliluonnollisista olennoista, kuten pääsiäisnoidista toimivat myös viihdykkeenä, Nirkko sanoo.
Studio55.fi/Anette Lehmusruusu