Tiesitkö? Poutasää ei välttämättä ole sateeton

1:59imgKatso sääennuste Kymmenen uutisista!
Julkaistu 06.09.2022 23:04

Olli Tiihonen

olli.tiihonen@mtv.fi

@ollitiihonen5

Poutasää usein yhdistetään automaattisesti sateettomaan säähän. Poutasäähän voi kuitenkin kuulua myös sadetta.

Poudan määritelmää avasi Seitsemän uutisissa meteorologi Aleksi Jokela.

– Pouta tarkoittaa sitä, että vuorokaudessa sataa alle 0,3 millimetriä. Eli voi olla täysin pilvistä, vähän tihkua ja olla silti poutaa, Jokela kertoi.

Tämä näkyy myös tulevien päivien sääkartoilla.

– Korkeapaine on vahvistumassa ja se tietää pääosin poutaisia päiviä, Jokela kertoo.

– Vähäisiä sateita voi esiintyä, mutta suurin osa päivästä on kuivaa.

Lue myös: Koleus kaikkoaa viikonloppuna! Tältä näyttää syksyn alku Pekka Poudan kuukausiennusteessa

Keskiviikkona vähäiset vesisateet ovat paikoin mahdollisia.

– Pilvisyys tuppaa lisääntymään iltapäivällä, niin kuin oikeastaan koko loppuviikolla.

Öisin pilvet kuitenkin suurelta osin kaikkoavat, mikä laskee lämpötiloja. Lapissa voi olla yöpakkasta. 

– Päivällä lämpötilat ovat 10–15 asteen välillä oikeastaan koko loppuviikon.

Ensi viikolla sää voi hieman lämmetä, mutta mukana voi tulla myös syyssateita.

Tuoreimmat aiheesta

Sää