Berliinin muurin murtumisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 30 vuotta. Muurin avaaminen olisi voitu organisoida paljon paremminkin, jos tieto ei olisi vuotanut mediaan liian aikaisin.
Muurille syntyi kaoottinen tilanne, kun riemastuneet kansalaiset rynnivät ylittämään rajaa, joka oli halkonut Saksaa 28 vuotta.
"Idän ja lännen välinen raja on jälleen auki" – Näin Kymmenen Uutiset kertoi Berliinin muurin murtumisesta 30 vuotta sitten
Kaikki olisi kuitenkin voinut sujua rauhallisemminkin, mikäli journalismia opiskellut saksalainen poliitikko Günter Schabowski olisi ollut tarkkana tiedottamisen suhteen. Hän näet vuoti tiedon muurin murtamisesta julki ennen aikojaan.
Rajalle syntyi kaaos
Hallitus ei ehtinyt varautua tilanteeseen ja valtavat ihmismassat suorastaan vyöryivät kohti Berliinin muuria.
Rajavartioita ei myöskään ehditty varoittaa tilanteesta ja he eivät enää kyenneet pidättelemään muurille saapunutta väkijoukkoa.
Valtioneuvoston puheenjohtaja Egon Krenz vakuutti sanoneensa Schabowskille, ettei tietoa saisi vuotaa mediaan ennen kello neljää aamulla. Näin varmistuttaisiin, että rajalle saapuvilla olisi ollut riittävästi aikaa asettua jonoon.
Schabowski ei kuitenkaan ollut kuullut tätä, vaan töksäytti asian suoraan lehdistötilaisuudessa, joka pidettiin marraskuun 9. päivän iltana.
Toimittajat olivat painostaneet Schabowskia ja italialaistoimittaja kysyi häneltä, milloin tämä käänteentekevä muutos rajalla tapahtuisi. Schabowski oli vilkaissut muistiinpanojaan ja sanonut, että se tapahtuu välittömästi ilman viivettä.
"Se oli yksi suurimmista erehdyksistäni"
Tieto levisi kulovalkean tavoin mediassa. The Independent kertoo Schabowskin olleen helpottunut.
– Se oli yksi suurista erehdyksistäni noina aikoina. Olen iloinen, että se sujui ilman verenvuodatusta, Schabowski totesi myöhemmin.
Kömmähdys oli tragikoominen, sillä Schabowski oli opiskellut journalismia ja tehnyt toimittajan työtä esimerkiksi Neues Deutschlandissa ja Trade Unionissa. Hän olisi siis koulutuksensa puolesta toki voinut varmistaa, milloin tiedon saa laittaa julki.
Schabowski istui myös vankeustuomiota
Saksan jälleenyhdistyttyä Schabowski sai kolmen vuoden vankeustuomion osavastuullisena Berliinin muurin ylittäjien ampumiseen niinä aikoina, kun muuri vielä jakoi Länsi- ja Itä-Saksan.
Tästä tuomiosta hän istui kuitenkin vain yhdeksän kuukautta, sillä Berliinin pormestari armahti hänet vuonna 2000.