Näyttelijä Seth Rogen tarjosi Twitter-tilillään triviaa Yksin kotona -elokuvasta.
Macaulay Culkinin tähdittämä Yksin kotona on todellinen jouluklassikko, jonka katsominen kuuluu monen jouluperinteeseen. Yksi elokuvan ikonisimpia kohtauksia nähdään, kun Culkinin esittämä Kevin tilaa itselleen pitsaa ja pilailee pitsakuskin kustannuksella käyttämällä hyväkseen vanhaa noir-elokuvaa.
Angels with Filthy Souls -nimellä kulkevassa elokuvassa kuullaan muutama mieleenpainuva letkautus, kuten "keep the change, you filthy animal" ("pidä loput, senkin likainen elukka"). Todellisuudessa miljoonien mieliin painunut mustavalkoelokuva ei ole oikea, vaan lyhyt pätkä kuvattiin varta vasten Yksin kotona -elokuvaa varten.
LUE MYÖS: Muistatko Yksin kotona -elokuvien äitihahmon? Tältä hän näyttää nyt!
Suosittu näyttelijä ja käsikirjoittaja Seth Rogen otti asian puheeksi Twitter-tilillään, saaden some-kansan hämmästymään.
– Koko lapsuuteni luulin, että vanha elokuva, jota Kevin katsoo Yksin kotona -elokuvassa oli oikea vanha elokuva, Rogen kirjoitti Twitter-tililleen.
Rogenin paljastus alkoi saada oitis vastauksia muilta julkkiksilta, joilta kyseinen pala elokuvatriviaa oli mennyt ohi.
– Se ei ole? Captain American roolista tuttu Chris Evans hämmästeli.
– En tiennyt tätä ennen kuin sanoit tämän, käsikirjoittaja Rodney Rothman myönsi.
– Se ei tosissaan ole? koomikko Nick Kroll kummasteli.
LUE LISÄÄ: Nyt on nostalginen videopätkä! Macaulay Culkin palaa Yksin kotona -rooliinsa
Hollywoodin nallekarhuna tunnettu Rogen pahoitteli sekä Rothmanille, että Krollille, että hän särki lapsuuden illuusion.
– Olen pahoillani, että sait tietää asiasta tällä tavalla, Rogen kirjoitti vitsaillen.
Tosiasiassa lyhyt, vanhaa rikoselokuvaa muistuttava pätkä kuvattiin tyhjässä lukion liikuntasalissa Chicagon kaupungin lähellä. Elokuvan nimi Angels with Filthy Souls on viittaus oikeaan, vuonna 1938 julkaistuun rikoselokuvaan Angels with Dirty Faces.
Lähde: Huffington Post