Ilse Kristiina ”Tiina” Lillak
Synt. 15.4.1961 Helsinki
Vuosi 1983. Yleisurheilun ensimmäiset maailmanmestaruuskilpailut Helsingissä. Naisten keihäänheiton viimeinen heittokierros. Voittoheitto. Terävä spurtti takakaarteeseen. Keihäänheittäjä Tiina Lillak on jäänyt lähtemättömästi suomalaisten mieliin kisojen ainoana isäntämaan kultamitalistina. Harvemmin muistetaan, että tämän kaksinkertaisen maailmanennätysnaisen kansainvälinen arvokisaura jatkui katkeamattomana Moskovan olympiakisoista 1980 seuraavan vuosikymmenen alkupuolelle asti. Luotettavana maajoukkueheittäjänä ja seitsenkertaisena ulkoratojen Suomen mestarina hänellä on pysyvä paikka suomalaisen yleisurheilijajoukon eturivissä. Tästä osoituksena on valinta vuosisadan suomalaiseksi naisyleisurheilijaksi Suomen Urheiluliiton internet-sivujen äänestyksessä.
Tiina Lillak herätti huomiota jo juniorisarjoissa lahjakkaana keihäänheittäjänä. Käsipalloilussa ja jääpalloilussa kunnostautuneen virolaissyntyisen Ivar-isän tytär voitti 19-vuotiaana hieman yllättäen Suomen mestaruuden ja ylitti ensimmäisenä suomalaisnaisena 60 metrin rajan, mikä tiesi olympiamatkaa Moskovaan. Siellä hän juuttui vielä karsintaan, mutta Ateenan EM-kilpailuissa kaksi vuotta myöhemmin Lillak oli kovassa seurassa neljäs tuloksella 66,26. Tätä voitiin kumminkin pitää pettymyksenä, olihan Lillak viskannut ennen kisoja Helsingissä uuden maailmanennätyksen 72,40. Seuraavana kesänä oltiin MM-kilpailujen alla samanlaisessa tilanteessa, kun Esbo IF:n heittäjä oli ottanut kesäkuussa maailmanennätyksen takaisin haltuunsa Kreikan Sofia Sakorafalta tuloksella 74,76. Tällä kertaa hän oli kestävä paineet.
Tiina Lillak vahvisti suosikkiasemaansa Helsingissä ottamalla karsinnan ykkössijan yli 69 metrin heitollaan. Loppukilpailussa hän piti kotiyleisöä jännityksessä. Viiden heittokierroksen jälkeen johdossa oli yhä avausheitollaan tuloksen 69,14 kiskaissut Ison-Britannian Fatima Whitbread. Lillak oli kakkosena viidennen kierroksen tuloksellaan 67,46. Viimeiseensä hän keskittyi tarkasti. Räväkän vauhdin jälkeen tukijalka osui napakasti kohdalleen ja piiskamainen käsiveto lennätti keihään kauas. Suomalaisen kirmatessa takakaarteesta etusuoralle mittamiehet saivat tulokseksi 70,82. Lillakin riemuitessa sivustalle jäi kyynelehtivä hopeamitalisti Whitbread. Tiina Lillak jatkoi suomalaisia keihäänheittoperinteitä hienolla tavalla. 35 vuotta aikaisemmin Kaisa Parviainen oli ottanut olympiahopeaa Lontoossa. Nyt Tiina Lillakista tuli ensimmäinen suomalainen naispuolinen maailmantason arvokisakultamitalisti yleisurheilussa. Lillak joutui voittonsa jälkeen kovaan mediapyöritykseen. Vasta 22-vuotiaalle nuorelle naiselle se merkitsi suurta muutosta.
Olympiavuosi 1984 toi mukanaan vaikeuksia, vaikka kausi alkoi keväällä lupaavasti. Toukokuun Länsi-Saksa-maaottelussa hänen kaksi jalkapöydän luutaan murtuivat ja jalka kipsattiin. Lillak ei kilpaillut tämän jälkeen lainkaan ennen olympiakisoja. Tässä valossa olympiafinaalissa kahdella heitolla (61,14 ja 69,00) saavutettu hopeamitali ei ollut huono saavutus, mutta Lillakin kasvoilta paistoi silti valtava pettymys kilpailun jälkeen. Vain voitto olisi kelvannut. Ehkä harmistusta lisäsi pieni, vain 56 senttimetrin marginaali kultamitalisti Tessa Sandersoniin. Lillakin arvokisaura jatkui varmoilla pistesijoilla EM-Stuttgartista 1986 sekä MM-Roomasta 1987. Soulin olympiakisojen alla Lillak kiskaisi Lappeenrannassa huikean tuloksen 73,30, mutta jäi olympiakisoissa suureksi pettymyksekseen karsintaan. Samanlaisiin tuloksiin hän ei sen jälkeen enää pystynyt. On vaikea sanoa, mihin Lillak olisi ilman vammakierrettä pystynyt. Leikatut kyynärpää, nilkka ja olkapää muistuttavat huippu-urheilun kovuudesta. Splitin EM-kilpailuissa 1990 Kalevan kisojen ykkönen Lillak sai seurata Päivi Alafrantin kultajuhlia sivummalta. Sukupolvenvaihdosta enteili myös Heli Rantasen nouseva kehityskäyrä. Lillakin uran viimeiseksi arvokisakilpailuksi jäi Tokion MM-kilpailujen 1991 karsinta.
Tiina Lillak muistetaan temperamenttisena, mutta toisaalta herkkänä luonteena. Hänen käsivetonsa oli parhaimmillaan vertaansa vailla. Tästä kertoo 70 metrin rajan ylittäminen kuutena eri kautena pitkälti yli 20 kilpailussa. Lillakin valmentajana hänen uransa huippuvuosina oli olympiavoittaja Arto Härkösen isä Kalevi Härkönen. Muina valmentajina toimivat nuoruusvuosien tärkeä innoittaja Keijo Kanerva, pitkän linjan keihäsmies Into Turvanen ja uran ehtoopuolella keihäsvelho Leo Pusa. Tiina Lillak on uransa jälkeen tehnyt pitkän päivätyön hierojana. Julkisuudesta hän vetäytyi urheilu-uransa jälkeen, mutta palasi hetkeksi valokeilaan vuonna 2005 MM-kilpailujen avajaisissa kisojen palatessa Helsinkiin.
Saavutukset:
MM-kilpailut: Maailmanmestaruus 1983
Maailmanennätykset: Kahdesti 1982 ja 1983
Olympiakisat: Hopeaa 1984
Suomen mestaruudet: 1980–1981, 1983, 1985–1987, 1990. Yhteensä 7
Suomen ennätykset: Kolmesti 1980. Kahdesti 1981. Neljästi 1982. Kahdesti 1983. Yhteensä 11
Ennätykset oman aikansa valossa:
Kuulantyöntö: 14,31 1983 (ME 22,45)
Kiekonheitto: 33,88 1980 (ME 71,80)
Keihäänheitto: 74,76 1983 (ME).
(Mikko Torro / SUL)