Entinen seiväshyppääjä Tim Lobinger on kuollut.
Lobinger oli kuollessaan vain 50-vuotias. Yleisurheilutähden poismenosta kertoo muun muassa Blick.
Saksalaisella todettiin leukemia vuonna 2017. Sairautta pystyttiin hoitamaan alkuvaiheessa kemoterapian ja kantasoluhoidon avulla. Syöpä kuitenkin uusiutui. Lopulta voimat ehtyivät.
Lobinger puhui vakavasta tilanteestaan lokakuussa Bildille.
– Minulle ei ole enää parannusta. Syöpäni on liian aggressiivinen, Lobinger sanoi tuolloin.
Lobinger oli yksi saksalaisen urheiluhistorian menestyksekkäimmistä seiväshyppääjistä.
Hän voitti urallaan kultaa sisäradalla niin MM- kuin EM-kilpailuissakin. Ulkokisoista Lobinger voitti EM-tasolla kolme himmeämpää mitalia.
Yleisurheiluvideot
Uusimmat
-
17:25
EK15: Esapekka Lappi pätkän maaliin hurjan näköisellä autolla, kilpakuskilla hämmentävä episodi – MTV seuraa
-
17:24
Poliisi etsii kadonnutta miestä Tampereella
-
17:14
Joel Pohjanpalo täräytti maalin AS Roman verkkoon
-
16:53
Kurt Cobainin tytär ja Tony Hawkin poika saivat lapsen
-
16:52
Poliisi epäilee: Mies kuoli sytytettyään talon tuleen Turussa – ei päässyt poistumaan
-
16:30
MM-rallissa mentiin liian pitkälle? Tähtikuskien pudottelemat kauhuskenaariot ovat hiljentäviä
-
16:30
Poliisi selvittelee prinsessa Märtha Louisen häistä aiheutuneita kustannuksia
-
16:22
Pörssisähkön käyttäjien kannattaa olla valppaina huomenna
-
16:10
Helena Petäistön kolumni: Pääministeri Barnier on tiistaina äärilaitojen armoilla
-
15:55
Päivien viemää -tähti Drake Hogestyn on kuollut haimasyöpään
-
15:52
Jo lähes miljoona paennut Israelin iskuja Libanonissa – MTV seuraa
-
15:47
Syvältä avaruudesta tehtiin mielenkiintoinen löytö: ”Maa kaukaa tulevaisuudesta”
-
15:43
Lähes 150 ihmistä kuollut Nepalin tulvissa – kymmeniä kateissa
-
15:37
Elokapinan suljetussa ryhmässä julkaistiin hallitukseen kohdistuva väkivaltafantasia – järjestö sanoutuu irti
-
15:25
Suomi kahdesti viestipronssille Kuopiossa
-
15:10
Meidän remppa -ohjelman pariskunnan yllätti vanhassa talossa erityisesti hiirenkakka – lähtivät remontoimaan olosuhteiden pakosta
-
14:54
Alisa Vainio paransi loistovauhdilla ennätystään Berliinissä
-
14:45
Malakai löysi Airbnb-kodista astetta vaarallisemman tunkeilijan
-
13:58
Pelottava tilanne Nurmijärvellä – Valtatie 3 poikki tunnin
-
13:55
Toimittaja Kirpi Uimonen muistaa elävästi Anthony Hopkinsin käyttäytymisen muutoksen – työskentelee maailmantähtien kanssa Hollywoodissa
-
Lataa lisää