Timo Soini kertoo blogissaan, ettei aio asettua ehdolle eurovaaleissa.
– Missä EU, siellä ongelma. En ole osa ongelmaa, Soini kirjoittaa ja sanoo suoraan, ettei ole vaaleissa ehdolla.
Soini kirjoittaa hoitavansa ulkoministerin pestinsä loppuun asti. Hän kertoo matkustavansa New Yorkiin pääsiäismaanantaina.
– Kun uusi hallitus aloittaa, astun Senaatintorille vapaana miehenä. Elämäni mullistuu, koska tiedän mitä se on ollut.
Seuraavaksi Soini ilmoittaa toteuttavansa "muutaman haaveen".
– Nautin kesästä, oikeassa olemisesta. Minä lähden politiikasta. Hyväntuulisena, hyvillä mielin, Soini kirjoittaa.
Kirjoituksessa ei kerrota tarkkalleen siitä, mitä Soini seuraavaksi aikoo tehdä. Päätös on isku Soinin edustamalle sinisille, joka ei ole vielä julkaissut aikeitansa eurovaaleihin.