Tina Turner kertoi viimeisessä haastattelussaan julkkisihastuksestaan.
Keskiviikkona 24. toukokuuta pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana menehtynyt laulaja Tina Turner antoi viimeisen haastattelunsa vain noin kuukausi ennen kuolemaansa. Tuolloin hän paljasti The Guardian -lehdelle olleensa aina ihastunut muusikkokollegaansa.
– Olin aina ihastunut Mick Jaggeriin. Rakastin sitä, kun olimme kiertueella Rolling Stonesin kanssa, hän kertoi julkkisihastuksestaan kysyttäessä.
Lue lisää: Tina Turnerin kodin edustalle tuotiin kynttilöitä Sveitsissä
Turner ja The Rolling Stones -yhtyeen nokkamiehenä tunnettu Jagger yhdistivät musiikilliset voimansa useaan otteeseen. He muun muassa esiintyivät toistensa kiertueilla sekä yhdessä. Kaksikon mieleenpainuvin yhteisesiintyminen juontaa juurensa vuoden 1985 Live Aid -festivaaleille, kun Jagger repäisi kesken esityksen Turnerin hameen pois.
Lue myös: Vappu Pimiä suree Tina Turnerin kuolemaa: "Yksi suurimmista idoleistani"
Turner muisteli hame-episodia vuonna 2018 ilmestyneessä Tina Turner: My Love Story -elämäkerrassaan. Hän kertoi tuolloin, että hän ja Jagger eivät voineet vain seisoskella paikallaan laulaessaan, vaan heidän oli aina keksittävä jotain.
– Hän katsoi minua. Minulla oli ylläni tiukka, musta nahkainen toppi ja hame, ja pystyin näkemään, miten hänen mieleensä kehittyi tuhma idea, Turner muisteli kirjassaan.
Turnerin mukaan Jagger kysyi viekkaasti, saako hänen hameensa otettua pois. Turner muisteli olleensa kysymyksestä hämmentynyt, jolloin Jagger vastasi aikovansa riisua laulajan hameen.
– Kysyin häneltä miksi, mutta asiasta keskusteleminen oli liian myöhäistä, Mick oli jo päättänyt tehdä sen, Turner kertasi.
Lue myös: Laulaja Tina Turner on kuollut
Jagger reagoi Turnerin kuolinuutiseen Instagram-tilillään.
Olen niin surullinen upean ystäväni Tina Turnerin poismenosta. Hän oli äärimmäisen lahjakas esiintyjä ja laulaja. Hän oli inspiroiva, lämmin, hauska ja antelias. Hän auttoi minua niin paljon ollessani nuori, enkä koskaan unohda häntä, Jagger kirjoittaa.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Lähteet: People, The Guardian