Tero Tiittanen kertoo, mikä treffeillä on yksi kiusallisimmista asioista.
Entinen Salatut elämät -näyttelijä Tero Tiittanen kirjoitti yhdessä Maiju Markkasen kanssa vuonna 2020 ilmestyneen kirjan Miten täältä pääsee pois? jossa käydään läpi iso liuta pieleen menneitä Tinder-treffejä.
Vieraillessaan Uutisaamun sohvilla Tiittanen pohti nykyisen deittailukulttuurin tilaa, johon liittyy erittäin olennaisesti Tinder. Tiittasen mukaan nykyään tarjonta on niin valtavaa, että deittailijat ovat siitä jopa todella hämillään. Vaikka Tiittanen on itse tällä hetkellä parisuhteessa, kertoi hän kuulevansa Tinder-tarinoita mielellään.
Tiittanen myönsi saattavansa joskus esimerkiksi kahvilassa ollessaan salakuunnella hieman lähettyvillä tapahtuvia treffejä. Hän kertoi myös oman näkemyksensä siitä, millaisia treffejä on kaikista vaivaannuttavinta kuunnella vierestä.
– Kuuntelijana semmoinen täydellinen hiljaisuus on kovin raskasta kuunneltavaa. Varsinkin, jos se toinen on hiljaa, toinen puhuu koko ajan omista asioistaan, mutta toinen on hiljaa. Niin sä kuulet sivusta, että tällä parilla ei ole tulevaisuutta, ja se kestää ja kestää vaan, että tekisi mieli mennä siihen väliin ihan, että anna nyt tuon toisenkin sanoa jotain itsestään, että sinä olet nyt kertonut koko kolmenkymmenenseitsemän vuoden mittaisen elämäsi, että anna hänenkin kertoa jotain, että tiedätkö edes hänen nimeään, Tiittanen latasi.
Haastattelun lomassa Tiittanen paljasti myös oman ikävimmän treffikokemuksensa. Siitä Tiittanen kertoo tarkemmin yllä olevalta videolta.
Tiittanen nähdään jälleen keskiviikkona alkavan Penkinlämmittäjät-sarjan uuden kauden panelistina.