Wrath of the Titans, Yhdysvallat 2012. Ohjaus: John Liebesman. Käsikirjoitus: Dan Mazeau, David Johnson, Greg Berlanti. Tuotanto: Basil Iwanyk, Polly Johnsen. Kuvaus: Ben Davis. Leikkaus: Martin Walsh. Erikoistehosteet: Neil Corbould. Musiikki: Javier Navarrete. Pääosissa: Sam Worthington, Liam Neeson, Ralph Fiennes, Rosamund Pike. Kesto: 98 min.
Sekä myytit että nimekkäät näyttelijät hukkuvat tehostemereen aistit turruttavassa 3D-spektaakkelissa.
Antiikin jumaltarut ovat tämän päivän tehostevelhojen peruskauraa. Ilmiö on tavallaan sympaattinen, sillä sama tematiikka puhutteli jo Hollywoodin alan ykköspioneeria Ray Harryhausenia, jonka stop motion -animaatiot (Taistelu kultaisesta taljasta, 1963; Sinbadin uudet seikkailut, 1973) kasvattivat kokonaisen jenkkielokuvantekijöiden sukupolven Steven Spielbergistä George Lucasiin ja John Carpenteriin.
Harryhausenin nimi kannattaa mainita myös siksi, että juuri hän vastasi alkuperäisen Clash of the Titans -elokuvan (1981) kekseliäistä erikoistehosteista. Vuoden 2010 uudelleenfilmatisointi kalpenee vertailussa, samoin nyt nähtäville saapuva Titaanien raivo.
Titaanien raivo on suoraa jatkoa kahden vuoden takaiselle 3D-spektaakkelille. On luultavaa, ettei taru jää tähänkään vaan lisää on luvassa myös ”jumalten vihan” jälkeen.
Clash-ohjaaja Louis Leterrier on vaihtunut Battle: Los Angelesin luotsiin, John Liebesmaniin, mitä ei tosin lopputuloksesta huomaa. Samaa mesomista on tarjolla tälläkin kertaa, mikä pistää ihmettelemään myös käsikirjoittajien monilukuista määrää. Ainakaan näin simppelin dialogin väsäämiseen ei olisi kolmea kaveria tarvittu kierrätetyistä juonielementeistä puhumattakaan.
Sam ”Avatar” Worthington on jälleen puolijumala Perseus, Liam Neeson hänen isänsä Zeus ja Ralph Fiennes katkera Haades. Ja sitten eikun sekoittamaan tuttuja myyttejä toisiinsa kuin kortteja pakassa, mikä tekee pian kuolemattomista jumalistakin yllättävän haavoittuvaisia.
Titaanien raivoa katsellessa ei voi kuin toivoa, että edes hippunen tehostepyöritykseen tuhlatusta energiasta olisi suunnattu käsikirjoitukseen ja tarinankerrontaan. Ihminen, tässä tapauksessa nimekäs näyttelijä, hukkuu tulipallojen ja räjähdysten suhteettomaan tappotahtiin. Kohtuuttomiin kierroksiin yltyvissä taistelukohtauksissa katsojan on vaikea välttää turtumista ja ylipäätään yhdentekevyyden tunteita valkokankaalla liehuvia lihaskimppuja kohtaan.
3D-lasit himmentävät ja ennen muuta tummentavat tarinan tapahtumat kirjaimellisesti. Ja kun manalaan päästään, visuaalinen yleisvaikutelma on parhaimmillaankin savusta ja tulikivestä tunkkainen.
Teksti: Outi Heiskanen