Titaanien taisto Toto4-illan kruununa

Liquorice Pipe
Liquorice Pipe (kuvassa) on Pekka Mäkelän valmennustallin tähti. Tänään Teivossa voitti treenikaveri Armani Cates.Suomen Hippos ry
Julkaistu 17.03.2015 22:33
Toimittajan kuva

Sonja Julkunen

@sonjajul

Tampereen tasaiset pelikohteet tarjoilivat ravijännitystä kerrakseen. Erityisen sykähdyttävä oli Toto4-kierroksen tasokas päätöskohde.

Suosikiksi pelattu Armani Cates osoittautui lopulta parhaaksi, mutta Pekka Mäkelän valmennettava ei saanut mitään helpolla.

Kaksi edellistä starttiaan komeisiin voittoihin päättänyt valjakko lähti kuitenkin tosimielellä matkaan pahasta lähtöpaikasta huolimatta.

– Taktiikka oli alusta asti selkeä: suunnataan heti täysillä eteenpäin. Kun päästiin keulahevosen rinnalle niin pyrittiin pitämään tempo tasaisen kovana, voittoisan oriin vakio-ohjastaja Antti Teivainen kertasi.

Kierros ennen maalia vetovastuun ottanut MTV:n ravivihjeen varmavalinta Blendior oli urhea ja vastasi pitkään, mutta Armani Cates lipui turpakarvan mitalla ohitse juuri ennen maalipaalua.

– Loppusuoralla käytiin todella tiukkaa vääntöä ja kaikki oli meilläkin pelissä. Jotenkin oli silti sellainen tunne, että ohi mennään.

Blendiorin ohella MTV:n ravivihjeelle tarjoili kylmää kyytiä kolmannen Toto4-kohteen niin ikään huonolta lähtöpaikalta hoidellut Saichania. Jukka Torvinen taituroi yllättäjätamman suoraan talvitauolta seremoniakehään.

Toisessa kohteessa Markku Niemisen Ramble On teki tasonnoston ja kiri voitokkaasti. Kierros käynnistyi Pyrypolun Dumdumin täysosumalla nappireissun päätteeksi.

Oikea Toto4-rivi, Tampere 17.3.2015

9 Pyrypolun Dumdum

5 Ramble On

12 Saichania

8 Armani Cates

Voitto-osuus 465,20 euroa

Tuoreimmat aiheesta

Urheilu