Selviytyjät-ohjelmaa varten viikkoja valmistautunut Eino Heiskanen sai lähtöpassit dramaattisen toisen jakson päätteeksi. Putous-näyttelijä paljasti MTV Uutisille treenanneensa kuvauksia varten tosissaan.
Putous-ohjelmasta tutun näyttelijä Eino Heiskasen tie Selviytyjät Suomi -ohjelmassa päättyi lyhyeen, sillä kovakuntoinen mies äänestettiin ovelasti ulos jo kauden toisen jakson päätteeksi.
Hän itse kuvitteli olevansa koko ajan tilanteen päällä ja pyörittävänsä muita kilpailijoita haluamallaan tavalla.
Valehtelu ja juonittelu kostautui nopeasti, sillä Jerung-heimon muut jäsenet – etenkin heimopäällikkö Kristian Heiskari, Max Blomfelt ja Reetta Ylä-Rautio halusivat vahvan kilpailijan ulos, vaikka se tarkoitti heimolle heikompia kilpailumahdollisuuksia jatkoa ajatellen.
– Hienoja peliliikkeitä, Heiskanen totesi heimoneuvoston päätteeksi kilpakumppaneilleen.
– Tuli kyllä aika puskista. Olo on kuin hirvellä, joka on joutunut kolariin. En osannut odottaa tätä kyllä yhtään.
Heiskanen pohti jakson päätteeksi, että hän alkoi pelata liian kovaa heti alussa.
– Olisi pitänyt pelata vähän vähemmän. Pelasin vähän kaksinaamaista peliä.
Heiskasen vahva kisakunto sekä nikkarointi- ja erätaidot noteerattiin jo ohjelman avausjaksossa.
Heiskanen paljastikin MTV Uutisten haastattelussa, että hän treenasi ensimmäistä tosi-tv-kokemustaan varten erittäin tosissaan.
– Tein pelkästään Selviytyjiä varten viiden viikon voima- ja kestävyystreeniohjelman personal trainerin kanssa – hän valmensi minut huippukuntoon, Heiskanen paljasti.
– Oli tosi monipuolista lajiharjoittelua, kuten yhden jalan tasapainotreeniä.
Treenaaminen ei ollut pelkästään fyysistä, vaan myös mentaalista.
– Katsoin ennakkoon joka ikisen jakson ohjelman Suomi-versiota, analysoin kaikki kisat ja mietin, millaista voimaa ja tasapainoa siellä tarvitaan.
Hän ei kertonut kellekään saarella siitä, miten paljon hän oli panostanut ohjelman kuvauksia varten.
Innokas retkeilijä ja nikkaroija salasi myös erätaitonsa muilta kilpailijoilta.
Lue lisää: Sita Salminen jännitti, pidetäänkö häntä reality-ohjelmassa isona uhkana
Eino sanoo, että saarella ei voinut kertoa kenellekään mitään pelin kannalta olennaista, koska kehenkään ei voinut luottaa.
– Tuolla saarella ei ole sellaista asiaa kuin "lähin liittolainen".
Lue lisää: Selviytyjät-kisaaja Rita Niemi-Manninen vannoi, ettei lähde kyseiseen ohjelmaan - "Tarvitsen viiden tähden hotellin"
Voiman ja kestävyyden lisäksi olennaista kisassa oli myös selviytyminen kuumuudesta, nälästä, heikoista yöunista ja juonittelusta. Kuumuus oli aiheuttaa heti alkuun haasteita.
– Kisat ovat sata kertaa rankempia ja kuumuus on sata kertaa pahempaa kuin etukäteen kuvittelin. Päänsärky oli kova, Eino paljasti MTV Uutisten haastattelussa.
Eino kertoo stressanneensa ohjelman katsomista etukäteen.
– Tämä on peli, enkä ole itse nähnyt, miten minua on huijattu. Oli jännittävintä nähdä, miten kukakin on pelannut.
Lue lisää: Ensimmäisenä Selviytyjät-kisasta pudonnut Emmi Suuronen tilittää: "Hävettää!"
Vuoden 2024 Selviytyjät Suomi -kilpailussa Malesiassa ovat vielä mukana Henriikka Rönkkönen, Rita Niemi-Manninen, Toni Kohonen, Jenni Janakka, Jontte Valosaari, HesaÄijä eli Marios Kleovoulou, Viivi Altonen, Mikael Renwall, Sita Salminen, Max Blomfelt, Reetta Ylä-Rautio, Mika Parikka, Mia “Millu” Haataja, Bakari Diarra sekä heimopäälliköt Sami Helenius ja Kristian Heiskari.
Kisan avausjaksossa kotiin lähtöpassit sai Emmi Suuronen.
Korjattu toisen kuvan kuvatekstissä Heiskari Heiskaseksi 9.9. klo 8.31.