Health-sivuston toimittaja Madeleine Burry sitoutui kokeilemaan lankutusta yhdessä miehensä Jasonin kanssa.
Ensimmäisellä viikolla pariskunta lankutti vain 30 sekuntia päivässä. Se on Madeleinen mielestä osa menestyksen salaisuutta.
– Kun mieheni Jason kysyi, onko nyt hyvä aika lankuttaa, aikaa löytyi aina. Ja muista, ettet tarvitse mitään apuvälineitä, vaan pelkkä lattia riittää.
Madeleine on lankuttanut pyjamassa, sukkahousuissa, toimistoasuissa ja ennen kaikkea farkuissa.
Pariskunnan rutiini oli yksinkertainen. Satunnaisella hetkellä he kävivät makaamaan lattialle. Toinen heistä asetti ajastimen päälle, ja joka viikko he lisäsivät viisi sekuntia päivittäiseen kokonaiskestoaikaan. Jason ehdotti lankutusta useammin.
– Jos lankutus olisi ollut vain oma juttuni, se olisi hiipunut jo kauan sitten, kuten etukäteen maksetut joogatunnit.
Palaute tekee huonotuuliseksi
Kun he lankuttivat ensimmäistä kertaa, pari makasi lattialla katsomassa puhelimen näytöltä YouTube-videota oikeasta tekniikasta: älä pidä hengitystäsi, pidä päätäsi paikoillaan, kokeile näitä muunnelmia ja niin edelleen.
– Minun asentoni ei ole täydellinen, mutta osoittautui, että palautteen saaminen aviomieheltäni teki minut huonotuuliseksi. Hän voi olla oikeassa siinä, että pääni on liian alhaalla tai alaselkäni on romahtanut, mutta pyydän häntä pitämään huolen omasta lankustaan.
– Kerran lankutimme yhdessä FaceTimen kautta. Mutta emme ole aina niin ahkeria. Jokainen viiden sekunnin lisäys aikaan tekee hommasta entistä vaikeampaa.
Kissa tulee mukaan
Madeleine ei yllättynyt siitä, että heidän kissansa Cashew oli säännöllinen osallistuja päivittäisessä lankutuksessa. Aluksi kissa oli hämmentynyt siitä, miksi omistajat ovat sen tasolla lattialla.
Sitten Cashew luuli lankutusta uudeksi peliksi. Kissa juoksenteli pariskunnan vatsojen ali. Madeleine sai ylimääräistä harjoitusta kikattelemalla kissalleen.
Sivuhyöty parisuhteelle
– Lankuttaminen puolisoni kanssa sai minut tuntemaan hänet läheiseksi. Se oli jotain, mitä vain me kaksi teemme yhdessä.
Pariskunnalla oli joskus lankutuksen lopuksi keskustelutuokio, jolloin he puhuivat viikonlopun suunnitelmista tai suuremmista aiheista.
– Se oli mukavaa, vaikka se tarkoitti sitä, että päivän lankutushetki kesti kauemmin.
Valmistaa suurempiin haasteisiin
– Useimpina päivinä, kun ajastin sammui, putosin lattialle välittömästi. Viime aikoina olen kuitenkin yrittänyt pitää asentoa vielä sekunnin ajan.
Nainen kertoo lankuttamisen saaneen hänet suunnittelmaan lenkkeilyn aloittamista ja miettimään parhainta aikaa ilmoittautua uimakouluun.
– Jokapäiväinen lankuttaminen on saanut minut ajattelemaan enemmän kuntoilua ja sitä, mitä isompia, haastavampia tavoitteita haluaisin tämän jälkeen. Ja vaikka vatsalihaksissani ei ole havaittavissa olevaa eroa, tunnen itseni vahvemmaksi ja aikaansaavaksi, Madeleine päättää.