Tokion olympialaisten järjestäjät vakuuttavat kisojen toteutuvan

17.56533084
Julkaistu 08.01.2021 10:53

MTV URHEILU – STT

Tokion olympialaisten järjestäjät vakuuttavat, että kesäkisat toteutuvat tänä vuonna suunnitellusti, vaikka Japanin pääkaupunkiin on julistettu koronapandemian vuoksi poikkeustila.

Japanin pääministeri Yoshihide Suga ilmoitti torstaina, että Suur-Tokio on koronaepidemian takia perjantaista lähtien seuraavan kuukauden ajan poikkeustilassa.

Poikkeustilan myötä alueelle tulevat rajoitukset vaikuttavat eniten baareihin ja ravintoloihin. Ihmisiä kehotetaan välttämään turhaa ulkona liikkumista.

Tokion olympiajärjestäjät kertoivat, ettei kesäkisojen lykkääminen pandemian takia tule kyseeseen. Olympiakisat piti järjestää Tokiossa viime vuonna, mutta koronaepidemia kariutti suunnitelmat.

Tokiossa on järjestetty kesäolympiakisat vuonna 1964.

Tuoreimmat aiheesta

Olympialaiset