Toyotan tallipäällikön Tommi Mäkisen syke nousi korkealle Walesin MM-rallin lopussa.
Rallin johdossa ajanut Ott Tänak ei tyytynyt varmaan vetoon kilpailun päättäneellä Power Stage -erikoiskokeella, jolla oli jaossa lisäpisteitä viidelle nopeimmalle kuljettajalle. Tänak ajoi aivan riskien rajoilla, ja Toyotan pilttuussa kuului äänekkäitä huokauksia useampaankin kertaan, kun Tänakin auto näytti lähtevän liiankin pitkään luisuun tv-ruudulla.
– Olipa perhanan tiukka kisa. Viimeinen pätkä, niin voi pojat, Mäkinen sanoi helpottuneena.
– Nyt tiedän, miltä tuntuu olla hengittämättä neljä minuuttia. Jännittävää oli loppuun saakka.
LUE MYÖS: Ott Tänak dominoi Walesissa – täysi pistepotti siivitti kohti mestaruutta
Tänak pysyi tiellä maaliin asti ja sai erikoiskokeen voitosta viisi arvokasta lisäpistettä. Näin Tänak nappasi Walesista täydet 30 pistettä ja kasvatti MM-sarjan johtonsa 28 pisteeseen. Walesissa kolmanneksi sijoittunut Citroenin Sebastien Ogier on MM-sarjassa toisena ennen Hyundain Thierry Neuvillea, joka ajoi toiseksi Walesissa. Neuville on pudonnut MM-taistossa jo 41 pisteen päähän Tänakista.
– Ott on nyt vahvin kuljettaja. Hän on aivan uskomaton, Mäkinen kehui ensimmäistä maailmanmestaruuttaan jahtaavaa virolaista.
LUE MYÖS: Kalle Rovanperä historiallisesta rallimestaruudestaan: "Tämä on ihan iso juttu"
Toyotan Kris Meeke oli pitkään mukana kärkikamppailussa, mutta hän taipui lopulta neljänneksi. Jari-Matti Latvalan kisa päättyi ulosajoon perjantaina.
– Meitä kaikkia harmitti Jari-Matin lipsautus ja se harmitti myös häntä itseään. Ottilla auton säädöt toimivat paremmin lauantaina, mutta Krisille ne eivät sopineet niin hyvin. Kris olisi varmasti ollut korkeammalla, jos olisimme päässeet vaihtamaan säätöjä päivän aikana. Hän joutui ajamaan koko päivän samoilla säädöillä, koska päivähuoltoa ei ollut, Mäkinen kertoi.
LUE MYÖS: Upeaa! Kalle Rovanperä varmisti WRC2 Pro -luokan mestaruuden
Toyotan kannalta merkittävää oli se, että talli supisti tuntuvasti Hyundain johtoa valmistajien MM-sarjassa. Toyota nousi vain kahdeksan pisteen päähän vastustajastaan, kun kaksi osakilpailua on ajamatta.
– Veto on tiukkaa ja se varmasti jatkuu tiukkana. Kenenkään ei kestä tehdä isoja virheitä. Hyundailla on kova kolmikko vastassa ja he tekevät täysillä töitä, Mäkinen sanoi.
Kauden viimeistä edellinen osakilpailu käynnistyy vajaan kolmen viikon kuluttua Kataloniassa.