TOP 10: Veikkausliigan kauden parhaat pelaajat

SJK, 2015
Str / Lehtikuva
Julkaistu 23.10.2015 11:40
Toimittajan kuva

Salttu Forsström

Veikkausliiga huipentuu tulevana viikonloppuna jännittävissä merkeissä. Kotimaan kentillä on nähty hieno ja jännittävä kausi. Listasimme menneen kauden parhaat pelaajat.

Antti Okkonen, 2015 

10. Antti Okkonen, RoPS

Useat olivat jo valmiita hautaamaan 33-vuotiaan Antti Okkosen jäähdyttelijäosastolle, mutta konkari näytti tällä kaudella, että miehestä on vielä huipputasolle. Pelasi kauden aikana sekä keskikentällä että puolustuksessa. Ei ole se kentän näkyvin tai häikäisevin pelaaja, mutta täyttää tonttinsa mukisematta ja tekee työnsä. Iso ja arvokas johtajahahmo joukkueessa eikä panos näy pelkästään tehoissa. RoPS ei taistelisi mestaruudesta tällä hetkellä ilman Okkosta.

Faith Friday Obilor, 2015 

9. Faith Friday Obilor, RoPS

RoPS:n veistosmainen toppari Faith Obilor on ollut liigan tämän kauden ykköspuolustaja. Vahvarakenteisena pelaajana hän on erinomainen kaksinkamppailuissa ja ollut rovaniemeläisten alakerran selkärankana tällä kaudella.

Roope Riski, 2015 

8. Roope Riski, SJK

Roope Riski tuli elokuussa SJK:n riveihin ja on ollut iso avaintekijä joukkueen menestyksessä. Pari ensimmäistä ottelua Riski haki vielä tuntumaa, mutta sen jälkeen 10 ottelussa on syntynyt seitsemän maalia. Riski on ollut erinomaisen onnistunut hankinta ja yhdessä 14 maalia tehneen Akseli Pelvaksen ja Liverpoolista tulleen Allan De Souzan kanssa SJK sai kasaan loppukauden kovimman hyökkäysmateriaalin.

Mika Hilander, 2015 

7. Mika Hilander, Ilves

Ilveksen ”raksamiehet” lähtivät sarjakauteen säilyttämään sarjapaikkaansa ja se tavoite täyttyi heittämällä. Yksi joukkueen suurista sankareista oli maalivahti Mika Hilander, joka pelasi huippukauden. Ilveksen pelatessa parhaan ajanjaksonsa kesällä, piti Hilander maalinsa puhtaana peräti seitsemässä ottelussa heinä-elokuussa. Samalla se toi hänelle molempina kuukausina myös kuukauden parhaan pelaajan palkinnon. Kauden ehkäpä suurin yllättäjä.

Rasmus Schüller, 2015 

6. Rasmus Schüller, HJK

Rasmus Schülleriin kohdistuivat kovat odotukset kauteen lähdettäessä ja hänen ennakoitiin ottavan HJK:n keskikentän pelillisen johtajan viitan ja johdattavan joukkueen menestykseen. Schüller on erinomainen pelaaja, jolla on loistava pelinäkemys ja hän tekee kentällä hyviä ja oikeita ratkaisuja. Hän ei kuitenkaan pystynyt aivan täyttämään Teemu Tainion jättämiä saappaita kentällä eikä vastaamaan niihin koviin odotuksiin. Mielenkiintoista nähdä miten hän pärjää ensi kaudella, kun hän siirtyy Häckenin riveihin.

Mosa Yaghoubi, 2015 

5. Moshtagh Yaghoubi, RoPS

Ennen kauden alkua nostimme Pikkuhuuhkajien kapteeni Moshtagh Yaghoubin Veikkausliigan suurimmaksi nuoreksi tähdeksi ja hän vastasi kiitettävästi huutoon. Alkukauden some-kohun jälkeen Yaghoubi otti itseään niskasta kiinni ja antoi tekojen puhua kentällä. Kypsyi kauden aikana ja toimi RoPS:n keskikentän moottorina.

Juho Mäkelä, 2015 

4. Juho Mäkelä, VPS

Okkosen tavoin monet olivat valmiita hautaamaan Juho Mäkelän uran parin hieman vaisumman kauden jälkeen. ”Kirurgi” kuitenkin osoitti, että maalivainu on vielä tallella ja hän johtaa maalipörssiä vielä ennen päätöskierrosta. Mäkelän 16 maalia on kova suoritus koko kauden häntäpäässä taistelleessa VPS:ssa. Voittaessaan maalikuninkuuden, olisi se Mäkelälle jo uran kolmas maalikuninkuus Veikkausliigassa. Mäkelä on voittanut edelliset vuosina 2005 ja 2010, joten 2015 tulisi luonnollisena jatkumona perään.

Aleksandr Kokko, 2015 

3. Aleksandr Kokko, RoPS

Aleksandr Kokko on saanut vihdoin pääosin loukkaantumisvapaan kauden ja se näkyy tehotilastoissa. Hän on tehnyt tällä kaudella 14 maalia ja taistelee vielä maalikuninkuudesta. Kokon vaikutus ei näy pelkästään kuitenkaan maalien määrässä, vaan hänellä on iso rooli koko RoPS:n hyökkäyspelaamisessa. Hän on taitava ja hyvä suojaamaan palloa ja tällä kaudella itseluottamus on ollut katossa ja se näkyy maalimäärässä. Hieno kausi ”Borikselta”.

Mihkel Aksalu, 2015 

2. Mihkel Aksalu, SJK

Viron maajoukkuevahti Mihkel Aksalu on torjunut SJK:n tällä kaudella kullan syrjään kiinni. Aksalu on eleetön ja varma eikä tee virheitä kentällä. SJK on päästänyt tällä kaudella vähiten maaleja ja yksi iso syy löytyy tolppien välistä. Ehdottomasti Veikkausliigan maalivahtien ykkönen tällä kaudella.

Atomu Tanaka, 2015 

1. Atomu Tanaka, HJK

HJK lähti talvella haarukoimaan vastustajia eksoottisilta markkinoilta, kun kalaverkot suuntautuivat Japaniin. Atomu Tanakan hankinta osoittautui huippuhankinnaksi, mutta Mike Havenaar ei pystynyt täyttämään odotuksia. Tanaka on uskomaton työmyyrä keskikentällä, joka tekee pyyteettömästi puolustustyötä ja on samalla tehokas hyökkäyssuuntaan. Lisäksi hän on älykäs pelaaja, joka tietää mikä kulloinkin on oikea ratkaisu. Veikkausliigan tämän kauden paras pelaaja.

Lue täältä lisää TOP 10-juttuja!

Tuoreimmat aiheesta

Veikkausliiga