Topi Raitanen tekee jättivaihdoksen

Estejuoksija Topi Raitanen on muuttanut Ouluun ja siirtyy edustamaan Oulun Pyrintöä, tiedottaa Suomen urheiluliitto.

Aiemmin 28-vuotias Raitanen on edustanut Helsingin Kisa-Veikkoja ja asunut Jyväskylässä. Nyt hän on asettunut aloilleen Ouluun, jossa hän näkee elämän olevan leppoisampaa kuin etelässä.

– Paikallisuus on hieno arvo. Haluan edustaa Oulua ja oululaista seuraa. Koen tämän luontevana siirtymänä omassa oululaistumisessani, Raitanen kertoo Kaleva-lehden haastattelussa.

– Olen aina tykännyt oululaisesta leppoisuudesta. Vietin nuoruuteni etelässä ja koen, että siellä ihmiset eivät kohtaa toisiaan aivan samalla tavalla. Elämä on hektisempää.

Muuton ansiosta valmentaja Janne Ukomaanaho on enemmän läsnä harjoituksissa. Ukomaanaho työskentelee siviilissä hammaslääkärinä ja viettää paljon aikaa Oulussa.

Vuonna 2022 EM-kultaa Münchenissä voittanut Raitanen kärsi hankalasta viime kaudesta, mutta paransi loppua kohden. Hänen Ruotsi-ottelun aikansa 8.19,5 oli Raitasen paras yli kolmeen vuoteen.

– Ruotsi-ottelussa näin, että aikana 8.10 on minulle realismia, jos saan seuraavan parin vuoden aikana alle ehjiä harjoitus- ja kilpailukausia, Raitanen lisää SUL:n tiedotteessa.

Lue myös:

    Uusimmat