Singaporen GP:n torstain lehdistötilaisuuteen saapui kuusi kuljettajaa.
Median eteen istuivat Sebastien Buemi (Toro Rosso), Timo Glock (Virgin), Sergio Perez (Sauber), Daniel Ricciardo (HRT), Nico Rosberg (Mercedes) ja Sebastian Vettel (Red Bull).
Virgin-tallin Timo Glockille Singapore tarjoaa mukavia muistoja. Saksalaiskuski sijoittui Toyotalla kaudella 2009 kisan kakkoseksi.
- Kyllä, ehdottomasti. Tämä on yksi kalenterin parhaista kisoista, minulle kolmen parhaan joukossa. Täällä virhe vie välittömästi päin muuria, mikä tekee siitä varsin erilaisen kaikkiin muihin ratoihin verrattuna. Kaudella 2009 ajoin täällä yhden parhaista kisoistani ja sijoituin toiseksi. Odotan jälleen innolla paluuta radalle, kertoi Glock.
Sääennusteet ovat enteilleet Singaporeen sadekelin kisaa. Glockille tämä sopisi mainiosti.
- Meidän kannaltamme se olisi hyvä asia. Sade tarjoaa meillekin mahdollisuuksia, koska olosuhteet ovat silloin vaikeammat. Viime vuonna ajoimme täällä harjoituksissa hieman märälläkin radalla, eikä kokemus ollut lainkaan hassumpi. Hauskaa olisi luvassa, mutta nyt täytyy vain odottaa, sanoi Glock.
Sauber-tallin Sergio Perez kilpailee Singaporessa nyt ensimmäistä kertaa.
- Kävin eilen kävelemässä radan läpi, vaikka se ei vielä kaikilta osin ollutkaan täysin valmis. Rata on mielestäni erittäin vaikea oppia. Pääsen nyt ajamaan urallani ensimmäistä kertaa katuradalla yökisassa. Katuradat ovat aina mukavia ajaa, kertoi Perez.
Meksikolaiskuski toivoo Singaporen kisan tuottavan parempia tuloksia kuin edeltävät Belgia ja Italia.
- Katudalla kuljettaja voi mielestäni vaikuttaa enemmän tilanteeseen. Tämä on ensimmäinen kisani Singaporessa, mutta toivottavasti kaikki sujuu hyvin. Edellisissä kisoissa vauhtia on riittänyt varsin hyvin, mutta tuloksien suhteen ei ole ollut onnea. Nyt kaikki vaikuttaa olevan kunnossa, joten toivottavasti voimme tehdä täällä hyvää työtä, muotoili Perez.
HRT-tallin Daniel Ricciardo on myös yksi Singaporen tulokkaista.
- Katurata on suosimani ratatyyppi. Nautin Monacosta, Macaosta ja näistä muista todella paljon. Uudelle radalle on aina mukava tulla ajamaan. Kaikkien mutkien muistaminen tulee olemaan vaikeaa, mutta simulaattorissa vietetyistä tunneista on varmasti apua. Kisa on varmasti myös varsin fyysinen, ennusti Ricciardo.
- Muut kuljettajat ovat kertoneet kilpailun olevan yksi kauden vaikeimmista. Ilmankosteus ja kisan venyminen aina lähelle kahta tuntia tarjoavat hyvän haasteen. Odotan radan olevan myös katuradoille tyypilliseen tapaan töyssyinen. Se ei ole helppoa, mutta kuljettajat nauttivat aina kunnon haasteista, jatkoi Ricciardo.
Myös Toro Rosso -tallin Sebastien Buemi ennustaa viikonlopun tarjoavan kovan pähkinän purtavaksi.
- Kisasta tulee varmasti todella kova. Ajamme täällä superpehmeillä ja pehmeillä seoksilla, minkä vuoksi renkaista on pidettävä hyvää huolta etenkin ensimmäisten sessioiden aikana. Sää on myös hieman arvaamaton. Sateen sattuessa radan kuivuminen myös kestää kauan, joten tämäkin on otettava huomioon, kertoi Buemi.
Singaporen rata tarjoaa sveitsiläiskuskin mukaan myös aimo haasteen auton säätämiseen.
- Rata on varsin töyssyinen, joten auton on oltava tavallaan pehmeä. Downforcea tarvitaan paljon, mutta sen suhteen on löydettävä myös oikea kompromissi. Se ei ole näin vähällä ajamisella koskaan helppoa. Kaikesta huolimatta odotan erittäin hyvää viikonloppua. Nautimme siitä varmasti, vakuutti Buemi.
Red Bull -tallin Sebastian Vettelin toistaiseksi kovin saavutus Singaporessa on kisan kakkostila viime kaudelta.
- Tämä on mielestäni erittäin hyvä kilpailu, yksi kauden parhaista. Kuten tässä on jo todettukin, niin rata on kuljettajien kannalta yksi kovimmista. Täällä on äärimmäisen tärkeää pitää keskittymistä yllä, joten kisasta tulee varmasti hyvä, ennusti Vettel.
Saksalaiskuski toivoo kääntävänsä viime kauden kakkostilansa tällä kertaa voitoksi.
- Ferrari oli täällä viime vuonna erittäin kilpailukykyinen. Olimme mielestäni tasavertaisia, mutta en pystynyt tekemään radalla ohitusta. Toivottavasti tilanne on tällä kertaa päinvastainen, mutta todellisen kilpailukyvyn ennustaminen on täällä vaikeaa. Taistelemme tietenkin McLarenia ja Ferraria vastaan, mutta myös Mercedeksellä on täällä uskoakseni hyvät mahdollisuudet. Tällä radalla auto on tärkeä, mutta myös kuljettaja voi tehdä ison eron, kertoi Vettel.
Vettelillä on mahdollisuus sinetöidä kauden mestaruutensa jo Singaporessa. Saksalaiskuski ei kuitenkaan aio ryhtyä voitonjuhliin ennen aikojaan.
- Vielä emme ole voittaneet mitään. Olemme hyvissä asemissa, mutta matkaa on vielä jäljellä. Meidän täytyy vain tehdä työmme normaaliin tapaan parhaan tuloksen saavuttamiseksi. Monet puhuvat jo mestaruudesta, mutta sen eteen täytyy tapahtua tiettyjä asioita, muistutti Vettel.
- Yleisesti ottaen lähdimme kauteen tavoitteena puolustaa mestaruutta. Sen tavoitteen muuttamiselle ei ole mitään syytä. Milloin ratkaisu tapahtuu, sillä ei ole meille oikeastaan merkitystä. Tärkeintä on se, että se tapahtuu. Sen eteen teemme nyt töitä, lisäsi Vettel.
Mercedes-kuski Nico Rosbergille Singapore on mieluisa kisa-areena.
- Yleisesti ottaen kokemukset täältä ovat erittäin positiivisia. Usein olen ollut aivan kisan kärjessä. Ajoin täällä kaudella 2008 kisan toiseksi, mikä on urani paras sijoitus. Nautin radasta todella paljon, joten toivottavasti luvassa on vastaavia tuloksia tälläkin kertaa, sanoi Rosberg.
Kahdessa edellisessä osakilpailussa Mercedeksen tulokset ovat olleet nousujohdanteisia.
- Spa ja Monza sopivat hyvin autollemme, mutta täällä tilanne on ehkä hieman heikompi. Täytyy nyt kuitenkin odotella ja katsoa tilannetta. Saamme täällä autoon joitakin uusia osia, mutta niiden vaikutus jää vielä nähtäväksi, puntaroi Rosberg.
Formulasarja viettää loppukauden kaukomailla. Rosberg odottaa mielenkiinnolla etenkin Intian osakilpailua.
- Uusien paikkojen näkeminen on tietenkin aina erittäin jännittävää. Esimerkiksi Intia tulee olemaan erittäin mukava kokemus. Siellä en ole ollut koskaan aiemmin. Meillä on kisakalenterissa vielä hienoja areenoita, kehui Rosberg.