Toby Willis pidätettiin perjantaina 9. syyskuuta. Häntä epäillään lapsen raiskauksesta.
Televisioista tuttu Toby Willis, 46, pidätettiin epäiltynä lapsen raiskaamisesta, tiedottaa Tennesseen poliisi. Poliisi aloitti Willisin tutkinnan elokuun lopulla. Willisin epäillään raiskanneen alaikäisen tytön noin 12 vuotta sitten Nashvillessa, Yhdysvalloissa.
Poliisiraportin mukaan Willis vältteli lainvalvojia ja pakeni kotoaan Tennesseestä Kentuckyyn, missä poliisit ottivat hänet kiinni.
Willis perheineen esiintyi kahden kauden ajan The Willis Family -sarjassa, jossa seurattiin 14-henkisen perheen musikaalista arkea. Sarja lakkautettiin viime keväänä.
Perhe nousi julkisuuteen, kun he osallistuivat musiikkinumerollaan Americas’s Got Talent -ohjelman yhdeksännelle kaudelle. Perheen nuorin lapsi on 5-vuotias ja vanhin 24-vuotias.
Lähde: People