Andrea Kimi Antonellin ulosajo hänen F1-harjoitusdebyytissään ei Mercedes-pomo Toto Wolffin mukaan vaikuta millään tavalla hänen mahdollisuuksiinsa nousta Lewis Hamiltonin korvaajaksi ensi kaudella.
LUE MYÖS: Mercedeksen superlupaus ajoi rajusti ulos F1-debyytissään – Toto Wolffin ilme näkemisen arvoinen
18-vuotias italialaiskuljettaja on selkeä suosikki nousemaan George Russellin rinnalle, kun seitsenkertainen maailmanmestari siirtyy tämän kauden päätteeksi Ferrarille. Monzassa Antonelli debytoi GP-viikonlopun puitteissa tuurattuaan Russellia ensimmäisissä harjoituksissa.
Hänen osaltaan ne kestivät kuitenkin vain noin kymmenen minuuttia ennen kuin hän menetti autonsa hallinnan ja ajautui Parabolica-mutkassa ulos radalta. Harjoitukset keskeytettiin punaisilla lipuilla.
– Ei minkäänlaista vaikutusta, Wolff sanoi, kun häneltä kysyttiin ulosajon vaikutuksesta ensi kauden kuljettajavalintaan.
– Tärkeintä on tehdä henkilövalinnat osaamisen perusteella. Pieleen menneet ensimmäiset harjoitukset eivät ole syy päättää jonkun puolesta tai jotakuta vastaan.
Antonelli liittyi Mercedeksen kuljettaja-akatemiaan 12-vuotiaana keväällä 2019. Mercedeksellä häntä on aina pidetty erityislaatuisena lahjakkuutena, jota voidaan verrata jopa Hamiltoniin tai Max Verstappeniin.
Wolffin mukaan Antonelli oli ulosajon jälkeen kunnossa, vaikka osuma rengasvalliin tuli 45 G:n voimalla. Nuori italialainen tunsi olonsa luottavaiseksi autossa, ja hän tulee todennäköisesti ajamaan harjoituksissa taas lokakuisessa Meksikon GP:ssä.
– Hän on tulokas ja erittäin nuori. Olemme valmiita satsaamaan hänen tulevaisuuteensa. Näitä tilanteita tapahtuu, ja niitä tulee tapahtumaan ensi vuonna, mutta myös paljon kohokohtia on luvassa.
Vaikka Antonellin F1-pestiä ensi kaudeksi ei ole vielä virallisesti vahvistettu, tämänkaltaiset lausunnot ja vihjaukset vain vahvistavat huhuja, joiden mukaan päätös hänen edukseen on jo tehty.
– Otamme mieluummin sen ongelman, että joudumme hidastamaan häntä kuin että yrittäisimme tehdä hänestä nopeampaa. Se, mitä näimme häneltä puolentoista kierroksen aikana oli hämmästyttävää, Wolff sanoi.
Antonelli oli Wolffin mukaan pyytänyt tallilta anteeksi sitä, että auto näytti hänen jäljiltään kuin "lattialle pudonneelta legolaatikolta".
Ulosajo johtui Wolffin arvion mukaan mahdollisesti siitä, että Monzan radan uusi asfaltti yhdistettynä rengaslämpötiloihin yllätti nuoren italialaisen. Myös paineet kotiyleisön edessä tehdystä debyytistä olivat tuntuvat.
Wolff oli kehottanut Antonellia vain ajamaan ja nauttimaan hetkestä.
– Mitä tahansa tapahtuukin, olkoon niin. Sitten vain jatkamme teenpäin. Sanoin tämän saman asian myös harjoitusten jälkeen.
– Ymmärrämme täysin, kenellä on kykyjä ja kenellä ei. Siitä on jo tovi, kun italialaiskuljettaja ajoi viimeksi huipputallissa, joten olen varma, että tässä on paljon pureskeltavaa 18-vuotiaalle.
Uusimmat
-
14:19
Olli Jokisen raivoamisesta nousi kohu Ruotsissa: "Antaa väärän kuvan"
-
14:11
Aamulehti: Mielenosoittajat keskeyttivät Stubbin puheen Tampereella
-
13:56
Nokian ex-pomon oma teoria: Tilaaja halusi hakulaitteisiin räjähdysominaisuuden – "Helppo toteuttaa"
-
13:55
Miksi Hizbollah käyttää hakulaitteita ja miten ne räjähtivät? Uhrien joukossa lapsia – tämä iskusta tiedetään
-
13:38
Syyttäjä: Pariskunta pyöritti 11 miljoonan arvoista huumekauppaa – aineita piiloteltiin mökkeihin ja asuntoihin
-
13:36
Poliisin kotoa Vantaalta löytyi erittäin vaarallisia huumeita – kollega todisti, kun mies käytti kokaiinia työaamuna
-
13:33
Uusnatsiaktiivia syytetään kahden ulkomaalaistaustaisen lapsen murhan yrityksestä – Valkean puukotustapaus käräjille
-
13:29
Asiantuntija tyrmää hakkeroinnin – hakulaiteräjähdys valmisteltu toimitusketjun kautta
-
13:29
Kari Kanala jäätyy Myyrä-tehtävässä: "Yritän lähteä täältä, s**tana"
-
13:27
Tupperwaren tuho lähellä? Hakeutui yrityssaneeraukseen
-
13:22
Ukraina sanoo iskeneensä asevarikolle Länsi-Venäjällä – video näyttää valtavan räjähdyksen
-
13:18
MTV:n selvitys huolestutti: OAJ vaatii opettajarekisteriä – "Suomessa voi toimia opettajana lähes kuka tahansa"
-
13:16
SM-liigaseurassa raju kato: Tähtipelaajat sivussa illan ottelusta
-
12:43
Orpo syytti oppositiota väärän kuvan antamisesta hallituksen toimista – "Haittaatte sillä Suomen houkuttelevuutta"
-
12:42
MM-kisojen tähti Salvatore Schillaci on kuollut
-
12:34
MTV:n erikoislähetys: Tuhansille vammoja hakulaitteiden räjähdettyä – voiko iskun takana olla vielä jotain, mitä ei ole kerrottu?
-
12:32
Seuralegendalle nopeat potkut Serie A:ssa
-
12:28
14 tuotteen joukosta yksi oli käyttökelvoton – mitä muuta Temu-ostoksista paljastui?
-
12:23
Fatim Diarra ja Paavo Arhinmäki kommentoivat SDP:n suunnitelmia vaaliliitosta kokoomusta vastaan – "Haaveajattelua Hakaniemessä"
-
12:19
MM-rallin kärkikuskista levitellään villiä huhua – suora vastaus
-
Lataa lisää