Al Pacinon vuoden elokuvan Oscar-palkinnon jako aiheutti yleisössä ja katsojissa ihmetystä. Nyt syy outoon käytökseen on selvinnyt.
Oscar-gaalassa 11. maaliskuuta Suomen aikaa koettiin hämmentävä hetki, kun näyttelijä Al Pacino astui lavalle jakamaan parhaan elokuvan palkintoa gaalan päätteeksi. Pacino kertoi niin eleettömästi Oppenheimerin olevan voittaja, ettei hän itsekään saati yleisö tajunnut, että hän todella sanoi jo voittajan.
Yleensä gaaloissa kerrataan ehdolla olevat elokuvat ja ylistetään niitä. Vasta, kun Oppenheimerin näyttelijät ja tekijät alkoivat astella lavalle päin, yleisö alkoi hurrata ja taputtaa.
Voit katsoa Al Pacinon hämmentävän parhaan elokuvan palkinnonjakohetken videolta alta.
Nyt Pacino on antanut edustajansa kautta oudosta hetkestä lausunnon, jossa hän kertoi esiintymisensä olevan tv-lähetyksen tuottajien ohjeiden mukainen.
– Vaikuttaa siltä, että on ollut jonkin verran julkista keskustelua siitä, etten maininnut jokaista elokuvaa nimeltä eilen illalla ennen parhaan elokuvan palkinnon julkistamista. Haluan vain tehdä selväksi, että tarkoitukseni ei ollut jättää niitä pois, vaan oli pikemminkin tuottajien päätös olla sanomatta niitä uudelleen, koska niitä korostettiin erikseen koko seremonian ajan. Minulle oli kunnia olla osa iltaa ja päätin noudattaa heidän toivomaansa tapaa, jolla tämä palkinto esitettiin, Pacino kertoi lausunnossaan.
Pacino lisäsi ymmärtävänsä, että jo Oscar-ehdokkuuden saaminen on valtava virstanpylväs, ja jos sitä ei tunnusteta täysimääräisesti, niin se loukkaavaa.
Lue myös: Onko tässä Oscar-gaalan söpöin vieras? Messi-koiralla oma paikka yleisössä
– Sanon tämän ihmisenä, joka on syvästi tekemisissä elokuvantekijöiden, näyttelijöiden ja tuottajien kanssa, joten tunnen syvästi myötätuntoa niitä kohtaan, joita tämä laiminlyönti on loukannut, ja siksi koin tarpeelliseksi antaa tämän lausunnon, Pacino jatkoi.
Aiemmin maanantaina tuotantoa lähellä oleva lähde kertoi CNN:lle, että Pacinon palkinnonjakohetki oli osa ennalta määrättyä luovaa päätöstä, eikä näyttelijän koskaan pitänyt ilmoittaa ehdokkaita ennen voittajan julkistamista. Pacinoa oli ohjeistettu olemaan nopea lavalla, mutta tapa, jolla hän sen teki, oli vain Pacinon omaa tulkintaa.
Lue myös: Nakuilua, Al Pacinon hämmentävä palkinnonjako – näistä tapahtumista Oscar-gaala 2024 muistetaan
Illan suurin voittaja oli odotetusti Oppenheimer seitsemällä palkinnollaan. Elokuva voitti palkinnot parhaan elokuvan lisäksi ohjauksesta, miespääosasta, miessivuosasta, elokuvaleikkauksesta, elokuvauksesta sekä alkuperäisestä musiikista.
Lähde: CNN