Toyotan Juho Hänninen ja Jari-Matti Latvala eivät enää havittele huippusijoituksia Meksikon MM-rallissa.
Hänninen ja Latvala putosivat lopullisesti kärjen kyydistä lauantaiaamupäivän lenkillä, ja huoltotauolla Tommi Mäkisen johtama tiimi teki radikaalin ratkaisun: lopuilla erikoiskokeilla Latvala ja Hänninen keskittyvät testaamiseen soraerikoiskokeilla.
- Yritämme kerätä dataa, se on tällä hetkellä tärkeintä. Teemme myös erilaisia kokeiluja, etenkin renkaiden säästämisen kannalta. Voimme saada hyvää oppia, Latvala sanoi WRC:n ralliradiolle 12. erikoiskokeen maalissa.
Latvala on kilpailussa seitsemäntenä, mutta eroa kärkeen on kertynyt jo neljä minuuttia. Palkintokorokepaikkakin on karannut miltei kolmen minuutin päähän.
Kuudentena ajava Hänninen voi pahoin aamupäivän lenkillä, mutta huoltotauko helpotti hieman oloa.
- Sain lääkettä, ja nyt on vähän parempi fiilis. Tämä ei ole kuitenkaan paras yhdistelmä, puolisen minuuttia Latvalan edellä oleva Hänninen totesi.
Citroenin Kris Meeke johtaa rallia, ja Fordin Sebastien Ogier ajaa toisena 21,3 sekunnin päässä brittikuskista. Hyundain Thierry Neuville pitää hallussaan kolmossijaa.
Meksikon MM-rallin tilanne, EK12/19:
1. Kris Meeke Citroen 2.09.11,0 2. Sebastien Ogier Ford +21,3 3. Thierry Neuville Hyundai +1.13,8 4. Ott Tänak Ford +2.02,4 5. Hayden Paddon Hyundai +2.59,2 6. Juho Hänninen Toyota +3.24,8 7. J-M Latvala Toyota +3.58,2 8. Dani Sordo Hyundai +4.49,4 9. Eric Camilli Ford +7.38,2 10. Pontus Tidemand Skoda +7.45,0