Kauden ennätysyleisö (8 811) siivitti Turun Palloseuran 5–2-voittoon KooKoosta jääkiekkoliigassa keskiviikkona. Turkuhallissa juhlistettiin satavuotiasta Suomea, ja otteluun oli jaettu tuhansia vapaalippuja Varsinais-Suomen koululaisille.
TPS on tällä kaudella kärsinyt yleisökadosta, ja varsinkin arki-iltoina katsomo on ammottanut tyhjyyttään.
– Mahtavaa pelata, kun on runsaasti väkeä kannustamassa, iloitsi TPS-kapteeni Tomi Kallio.
40-vuotias Kallio näytti taas mallia nuoremmille pelaajille. TPS:n ykköskenttä pyöritti Kallion johdolla kouvolalaisia mielin määrin. Kallio ja Eric Perrin saivat rinnalleen runsaan kuukauden sairaslomalta palanneen Jasper Lindstenin, joka alkukaudella teki kahdeksan maalia. Ottelu ratkesi toisen erän alussa, kun kotijoukkue iski runsaassa kolmessa minuutissa kolme maalia.
TPS:n päävalmentaja Kalle Kaskinen totesi, että voitosta huolimatta joukkueella on vielä parannettavaa.
– Avauserä oli taas nihkeää pelaamista, mutta onneksi saimme toisessa erässä terävän sprintin, joka ratkaisi ottelun, iloitsi Kaskinen.