TPS kärsi torstaina neljännen tappionsa yhtä monessa ottelussa Vaasan Sportille kuluvalla jääkiekon SM-liigakaudella, kun Sport haki 5-4-vierasvoiton Turusta.
Liigan hännillä oleva Sport on saalistanut tällä sesongilla 41 sarjapistettä ja niistä 12 on tullut TPS:n kustannuksella. TPS:n ensimmäinen kolmen pisteen voitto sitten marraskuun oli tuloillaan vielä toisessa erässä, kun isännät johtivat 3-1 tehot 2+2 ottelussa tehneen Ryan Laschin johdolla.
Sport rynni kuitenkin ohi iskelmällä kolmesti kahteen minuuttiin. Vieraiden tehokkain oli entinen TPS-hyökkääjä Charles Bertrand (2+1). Päätöserässä molemmat osuivat kertaalleen. Sportin vierasvoitto varmistui 39 kertaa torjuneen Hannu Toivosen pelastuksilla.
KalPa haki 2-0-vierasvoiton Lahdesta Pelicansin kustannuksella. KalPan 21-vuotias maalivahti Samu Perhonen pelasi toisen perättäisen nollapelinsä ja on pitänyt maalinsa puhtaana jo yli seitsemän erän ajan. Vieraiden maalit tekivät Janne Keränen ja Jaakko Rissanen.
Ässät murskasi SaiPan kotikaukalossaan 7-1. Isännät olivat koko kamppailun ajan kuskin paikalla ja ratkaisivat ottelun lopullisesti Henri Heinon, Jarno Kärjen, Antti Kerälän ja Mika Niemen osumilla päätöserässä.
Sarjakärki Kärpät haki kaksi pistettä Raumalta voittamalla Lukon jatkoajalla 2-1. Ryan Glenn toi vieraat tasoihin reilut kaksi minuuttia ennen päätössummeria. Jatkoajalla ratkaisijaksi nousi Ari Vallin. Lukon ainokaisen teki toisessa erässä Olavi Vauhkonen. Voitto oli Kärpille 12:s viimeiseen 14 otteluun.
Blues ja HIFK hakivat ratkaisua lopulta voittolaukauskilpailun kautta pelattuaan 60 minuuttia maalein 4-4 Espoossa. Rankkareilla ratkaisun niittasi isäntien Miro Aaltonen. HIFK:n Miro-Pekka Saarelainen onnistui maalinteossa liigauran avauspelissään tasoittamalla tilanteeksi 4-4 reilut viisi minuuttia ennen loppua.
SM-liiga torstaina:
Blues – HIFK 5-4 vl. (0-1, 3-1, 1-2)
Lukko – Kärpät 1-2 ja. (0-0, 1-0, 0-1)
Pelicans – KalPa 0-2 (0-0, 0-1, 0-1)
TPS – Sport 4-5 (1-1, 2-3, 1-1)
Ässät – SaiPa 7-1 (1-0, 2-1, 4-0)
SM-liigan seuranta Tulospalvelussa