Ruotsi pelaili helpon 8-1-voiton Italiasta jääkiekon MM-kisojen A-lohkon ottelussaan Saksan Kölnissä.
MAINOS
Kaikki MM-kiekon ottelut
C Morella!Norja – Suomi la 13.5. klo 13.15
MTV3-kanavalla klo 13.00
C More Sport 1:llä klo 12.30
Italia pääsi toisen erän alussa maalin päähän Giovanni Morinin viimeisteltyä Giulio Scandellan komeasta syötöstä 2-1-kavennuksen ylivoimalla.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Ruotsi kuitenkin meni Jonas Brodinin maalilla kahden maalin johdossa toiselle erätauolle ja rymisteli päätöserän viidellä osumallaan italialaisten yli.
Puolustaja Philip Holm teki turnauksen ensimmäisessä ottelussaan tehot 1+2. William Nylander puolestaan syötti Ruotsin osumista kolme ja Anton Strålman kaksi.
Ennen Ruotsin 5-1-maalia nähtiin vaarallinen tilanne, kun maalin syöttänyt Carl Söderberg jyräsi huolimattomalla tavalla Italian Daniel Frankia kyynärpäällä päähän. Tilanne ei ollut sääntöjenvastainen, mutta Frank jouduttiin taluttamaan heikoin jaloin kaukalosta.
Tähtimaalivahti Henrik Lundqvist on Ruotsin kokoonpanossa vasta sunnuntain Tanska-ottelussa. Italiaa vastaan pelannut Viktor Fasth sai torjuttavakseen vain 15 laukausta, kun taas vastustajan Frederic Cloutier torjui seitsemästä takaiskusta huolimatta 37 kiekkoa.
Ruotsilla on koossa viidestä ottelusta kolme voittoa, yksi jatkoaikatappio ja yksi häviö varsinaisella peliajalla.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.