MM-hiihtojen isäntäkaupunkia Trondheimia on riepotellut melkoinen myräkkä.
Lue myös: Draamaa: Suomen MM-viestijoukkueeseen muutos kisan alla!
Lue myös: Kommentti: MM-sensaatio tilauksessa – tähän mieheen Suomen viestimitali ratkeaa
Trondheimiin ennustettiin torstain vastaiselle yölle ja torstaiaamulle jopa 40 metriä sekunnissa puhaltavia tuulenpuuskia.
Expressenin mukaan tuulet ovat aiheuttaneet alueella ongelmia. Ruotsalaislehti siteeraa Norjan yleisradioyhtiötä NRK:ta, jonka mukaan lähes 20 000 kotitaloutta on ollut tänä aamuna ilman sähköä. Osa junaliikenteestä on lisäksi ollut pysäytettynä tulvien vuoksi, ja lautat eivät liikennöineet lainkaan.
– Tuulet ovat olleet kovia, varsinkin kahden aikaan viime yönä. En ole koskaan kokenut vastaavaa, NRK:n haastattelema, Trondheimin länsipuolella sijaitsevan Fröyan kunnanjohtaja Roger Antonsen sanoi Expressenin mukaan.
Viranomaiset kehottivat ennakkoon ihmisiä välttämään ulkona liikkumista kello 4:n ja 12:n välillä.
Trondheimissa on satanut viime päivinä poikkeuksellisen paljon. Expressenin mukaan 1.–5. maaliskuuta vettä tuli 113 milliä, joka on enemmän kuin milloinkaan viimeisten 126 vuoden aikana vastaavalla ajanjaksolla Trondheimissa.
Granåsenin hiihtostadionilla, joka sijaitsee noin seitsemän kilometriä Trondheimista lounaaseen, isommilta vahingoilta on vältytty. Tuulet ovat lähinnä kaataneet aitoja ja mainoksia.
Alueen metsissä majoittuvia hiihtofaneja oli ennakkoon kehotettu välttämään teltoissa yöpymistä torstain vastaisena yönä, mutta suuri joukko ihmisistä ei näistä varoituksista piitannut.
Olosuhteiden vuoksi torstain kisaohjelmaa myöhäistettiin. Esimerkiksi miesten hiihtoviesti alkaa alkuperäisen 13:30:n sijaan kello 15.