USA 1998. Ohjaus: Peter Weir. Käsikirjoitus: Andrew Niccol. Kuvaus: Peter Biziou, B.S.C. Leikkaus: William Anderson, A.C.E., Lee Smith. Lavastus: Dennis Gassner. Musiikki: Burkhard Dallwitz. Tuotanto: Scott Rudin, Andrew Niccol, Edward S. Feldman, Adam Schroeder. Pääosissa: Jim Carrey, Ed Harris, Laura Linney, Noah Emmerich, Natascha McElhone, Harry Shearer.
Australialaissyntyinen Peter Weir on ohjannut joukon voimakkaita ja osin aliarvostettujakin elokuvia. Weirin elokuvien tunnusmerkkejä on kerronnallinen selväpiirteisyys ja erikoislaatuisen voimakas tunnelma, joka ilmeni upeasti esimerkiksi kahdessa miehen mestariteoksessa Huviretki hirttopaikalle ja Todistaja. Truman Shown ainutlaatuinen idea toteutuu kankaalla nautittavan pisteliäänä satiirina televisiosta ja sille sen jumaluusaseman loihtineista ihmisistä ja toisaalta sen uhreista.
Truman Burbank (Carrey) on ollut kolmisenkymmentä vuotta nimeään kantavan tv-saippuaoopperan tähti, tietämättään! Truman syntyi kameran edessä ja hänen ympärilleen on vuosien varrella kehkeytynyt megalomaaninen näytelty ja häntä varten rakennettu todellisuus, joka lähetetään miljoonille ja taas miljoonille tv-katsojille 24 tuntia vuorokaudessa. Mainokset ovat istutettu ohjelmaan näyttelijöiden porhaltaessa paikalle tietynmerkkistä kaljaa kourassaan tai kehuen vuolaasti kameralle sitä tai tätä kotitalouslaitetta. Todellisuuden toinen taso on kuitenkin tulossa Trumanin elämään, mies alkaa pikkuhiljaa päästä selville elämänsä aitoudesta, jota ohjailee ylimpänä jumalana ohjelman luoja Christof (Harris).
Weir on nähnyt kovan vaivan saadakseen nivottua ohjelman ja elokuvan kuvallisen toteutuksen identtiseksi ja sitten hypätessä edelleen rohkeasti selittelemättä myös Trumanin elämää kuvaavan shown ulkopuolelle. Trumanin tarinaa on kiehtovaa seurata juuri Niccollin käsikirjoituksen verkkaisesti avautuvan rakenteen ja Weirin taloudellisen ja sumeilemattoman kerronnan takia.
Truman Shown suurin tähti on kuitenkin tähtikuvansa nyt kerralla pesevä Jim Carrey. Meluisiin ja hölmöileviin naamanvääntörooleihin loppuiäkseen jo tuomittu Carrey pysyy nyt tiukasti Weirin pihdeissä. Komiikka on tallella, mutta tämän elokuvan kontekstissa myös usein tahattomanakin. Carrey paljastaa myös osaavansa ammattinsa nyanssit kompuroidessaan uskottavan oloisesti murenevasta keinotodellisuudesta kohti elämää illuusion takana.
Myös muut näyttelijät pysyvät hienosti rooliensa kaksijakoisissa rajoissa. Etenkin Laura Linney Trumanin ammattietiikkansa kanssa välikäteen ruhjoutuvana vaimona ja Ed Harris jumalmaisena mediaguruna ovat oivallisia. Myös Noah Emmerich Trumanin kaljaa mainostarkoituksessa kantavana ystävänä vetää hyvän roolin, jonka kohtalosta löytyy liikuttava samankaltaisuus Trumanin omaan elämään tv:n näkymättömän silmän alla.
Peter Weir on ohjaajana vankka ammattimies, joka työskentelee upeasti tarinan ehdoilla. Truman Show on voimakas ja kriittinenkin elokuva television vallasta ja miljoonien ihmisten elämää pyörittävästä viihdeteollisuudesta.
Teksti: Jari Rantala