Trump aikoo hajottaa tutkinnan kohteena olevan säätiönsä eturistiriitojen välttämiseksi

37214243
Trumpin mukaan hän aikoo jatkaa hyväntekeväisyystyötä muilla tavoin.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 25.12.2016 05:25

MTV UUTISET – AFP – STT

Yhdysvaltain tuleva presidentti Donald Trump sanoo aikovansa hajottaa hyväntekeväisyyssäätiönsä välttääkseen epäilykset eturistiriidoista presidenttikaudellaan.

Trump sanoi tiedotteessaan Trump Foundation -säätiönsä tehneen paljon hyvää ja lahjoittaneen miljoonia dollareita muun muassa sotaveteraanien ja lasten hyväksi. Trumpin mukaan hän aikoo kuitenkin jatkaa hyväntekeväisyystyötä muilla tavoin, jotta hänen rooliinsa presidenttinä ei liity minkäänlaisia epäilyksiä eturistiriidoista.

Trump Foundation -säätiö on ollut Yhdysvalloissa väärinkäytössyytösten kohteena. Trumpia on syytetty muun muassa siitä, että hän olisi käyttänyt säätiön varoja oikeusjuttujensa hoitoon.

Säätiö on myöntänyt rikkoneensa säännöstä, joka kieltää säätiövarojen antamisen säätiöitä lähellä oleville henkilöille, uutisoi CNN. Uutiskanavan mukaan New Yorkin syyttäjälaitos tutkii parhaillaan säätiön toimintaa.  

0:28img

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat