Yhdysvaltojen tuleva presidentti Donald Trump perui tänään äkillisesti tapaamisensa New York Times -lehden kanssa. Aamuisissa tviiteissään Trump kertoi peruneensa haastattelun, koska sen ehdot muuttuivat viime hetkellä.
Lehti taas vastasi syytöksiin sanoen Trumpin yrittäneen muuttaa tapaamisen ehtoja eilen. Lehden mukaan Trump olisi halunnut muuttaa tapaamisen epäviralliseksi ja perua haastatteluosuuden. Lehti ei suostunut Trumpin ehtoihin.
New York Timesin mukaan he saivat kuulla tapaamisen peruuntumisesta Trumpin tviitin kautta.
Ennen kuin tapaaminen päätettiin järjestää uudelleen, Trump myös tviittasi, että uusi tapaaminen on ehkä mahdollinen, mutta sillä välin New York Times jatkaa Trumpin mukaan virheellistä kirjoittelua ilkeään sävyyn.
Myöhemmin Trump ilmoitti, että tapaaminen lehden kanssa järjestetään sittenkin. New York Times on vahvistanut, että uusi tapaaminen on sovittu ja että tapaamisessa tehdään nauhoitettu haastattelu.
Trump haukkui mediaa tapaamisessa
Trump on ottanut aiemminkin yhteen New York Timesin kanssa. Trump muun muassa uhkasi vaalikampanjansa aikana vetää lehden oikeuteen sen jälkeen, kun lehti julkaisi Trumpia kopeloinnista syyttävien naisten kertomuksia. Trumpin kampanja vaati lehteä poistamaan juttunsa ja pyytämään anteeksi, mistä lehti kieltäytyi.
New York Times ei ole ainoa media, jonka kanssa Trumpilla on ollut erimielisyyksiä. Eilen Trump tapasi median edustajia epävirallisessa tapaamisessa Trump Towerissa. Median edustajat olettivat, että tapaamisessa puhutaan tulevaisuuden haastattelumahdollisuuksista. Tapaamisessa olleet tahot kertoivat The New Yorkerille tapaamisen olleenkin "hämmästyttävä aaria täynnä kaunaa ja haukkuja mediaa kohtaan". Osallistujien mukaan Trumpin käytös oli täysin sopimatonta ja törkeää.
Trump sanoi vaalikampanjansa aikana, että häntä vastaan on solmittu kansainvälinen salaliitto, johon ovat osallisina sekä poliitikot että media.