Trump järjesti ensimmäisen koronainfon sitten huhtikuun ja parjasi tyhjiä lääkevarastoja, joita ei hänen kaudellaan ole täydennetty lainkaan – lue tästä muut räikeimmät väärät väitteet

0:47img
Trump: Koronakriisi menee pahempaan suuntaan ennen tilanteen paranemista
Julkaistu 22.07.2020 19:30
Toimittajan kuva

Sanna Voltti

sanna.voltti@mtv.fi

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump piti ensimmäisen koronavirukseen liittyvän tiedotustilaisuutensa sitten huhtikuun. Presidentti puhui melko todenmukaisesti maan tämänhetkisestä tilanteesta koronan suhteen, mutta hän myös toisti samoja virheellisiä väittämiä kuin aiemmin. 

CNN kokosi virheelliset väittämät yhteen. 

Tiedotustilaisuus alkoi maltillisesti, sillä Trump kertoi, että virustartunnat ovat huolestuttavassa nousussa etelässä. Tartunnat ovatkin nousussa esimerkiksi Kaliforniassa ja Floridassa.

Aiemmin Trump on laittanut korkeat tartuntaluvut lisääntyneen testauksen piikkiin. 

Presidentti kertoi myös, että tilanne muuttuu huonommaksi, ennen kuin tilanne paranee. Aiemmin Trump on todennut, että virus on kuihtumassa pois. 

Testausten suhteen Trump jatkoi samalla linjalla kuin aiemmin. Hän korostaa edelleen sitä, että Yhdysvalloissa on tehty enemmän testejä kuin missään muussa maassa.

Puheissaan Trump ei ole maininnut sitä, että monet muut maat ovat saaneet viruksen paremmin hallintaan, jonka vuoksi testejä ei ole ollut tarpeellista tehdä niin runsaasti.

Tuttuja väitteitä alkoi tipahdella

Tiedotustilaisuuden edetessä Trumpin aiemmat lausunnot heräsivät jälleen henkiin.

Hän nimittäin sanoi jälleen, että virus tulee vain katoamaan. 

Koronavirukseen liittymättömän suosikkiväitteensä Trump toisti myös tällä kertaa. Virheellinen väite koskee Veterans Choice -terveydenhuolto-ohjelmaa.

Trump on kertonut CNN:n toimittajien laskujen mukaan nyt jo yli 60 kertaa vuoden 2019 heinäkuun jälkeen, että hän sai viimein kyseisen ohjelman läpi, kun muut olivat turhaan yrittäneet vuosia. 

Tosiasiassa ohjelma hyväksyttiin jo presidentti Barack Obaman kaudella. Senaattorit Bernie Sanders ja jo edesmennyt John McCain olivat lakialoitteen vetäjiä. Presidentti Obama allekirjoitti sen vuonna 2014. Trump sen sijaan allekirjoitti eri aloitteen vuonna 2018, joka vain laajensi jo olemassa olevaa ohjelmaa. 

"Tyhjät kaapit"

Yksi Trumpin koronavirukseen liittyvistä virheellisistä väitteistä on niin sanottu "tyhjien kaappien" -väite. 

Trump on puolustellut hänen hallintonsa hidasta heräämistä koronakriisiin syyttämällä edeltäjiään. Tosiasiassa, Strategic National Stockpile, eli varasto, jossa säilytetään antibiootteja, rokotteita ja muita terveydenhuollolle tärkeitä välineitä, ei ollut tyhjä Trumpin astuessa virkaan. 

Koronaviruskriisiin tarvittavia välineitä tyhjennettiin varastosta tasaisesti, mutta ei täydennetty Trumpin aikana, vaikka hänellä olisi ollut kolme vuotta aikaa täydentää varastoja.

Trump on myös väittänyt, että Yhdysvalloissa ei ollut hengityslaitteita, kun hän astui virkaan, tai kun koronakriisi alkoi. Terveysministeriön edustaja kuitenkin kertoi CNN:lle kesäkuussa, että varastossa oli ollut noin 19 000 hengityslaitetta vuosien ajan, mukaan lukien 16 600 hengityslaitetta, jotka olisivat olleet valmiita käyttöön heti maaliskuussa 2020.

Edustaja vahvisti CNN:lle, ettei Trumpin hallinto ostanut yhtäkään noista yli 16 000 laitteesta. 

Trump "sulki rajat"

Trumpin kuuluisimpia väittämiä ovat myös rajojen sulkeminen Kiinasta ja Euroopasta tuleville. 

Säännöt eivät koskeneet Yhdysvaltain kansalaisia tai pysyvän oleskeluluvan omaavia. Kielto koski vain ulkomaalaisia, jotka olivat olleet Kiinassa, Euroopassa Schengen-maissa, Irlannissa tai Iso-Britanniassa viimeisen kahden viikon aikana. 

Trumpin väittämä on siis melko suurpiirteinen. 

Kuvernöörit eivät ole olleet tyytyväisiä

Trump on myös väittänyt, että jokaisen osavaltion kuvernööri on saanut kaiken tarvittavan ja "valtaisat määrät" kriittisiä tarvikkeita. 

– Kuvernöörit työskentelevät hyvin, hyvin ahkerasti ja me tuemme heitä sataprosenttisesti. Mitä vain he tarvitsevat, he saavat. Meillä on valtaisat tarvikemäärät ja loistava hankintaketju. Oli kyse sitten hengityskoneista tai sairaalakaavuista, kaikkea mitä he tarvitsevat, Trump lausui. 

Todellisuudessa osa kuvernööreistä sai tarvitsemansa. Osa kuitenkin on sanonut, että Trumpin hallinto ei hoida hommaansa. Esimerkiksi New Yorkin kuvernöörillä Andrew Cuomolla on ollut vaikeuksia saada tarvikkeita. 

Vaikka Trump kehui vuolaasti loistavia tarvikevarastojaan, osalla sairaaloista ei ole vieläkään tarpeeksi suojavälineitä. Asiantuntijoiden mukaan Trumpin hidas päätöksenteko on osasyy tähän. 

Yleisesti sanottuna, Trump on liioitellut lausunnoissaan. 

CNN tavoitti kuvernöörejä ympäri maata. Demokraattikuvernöörit Washingtonin, Coloradon, Michiganin ja Illinoisin osavaltioista sanoivat, että he tarvitsevat lisää tarvikkeita hallinnolta. 

Kuolleisuusväitteet puppua

Donald Trump on aiemmin kehuskellut, että Yhdysvalloissa on maailman alhaisin koronakuolleisuusluku. Tiistaisessa tiedotustilaisuudessaan hän pyörsi hieman tätä väärää väitettä. 

– Kuolleisuuslukumme on laskenut ja on nyt alempi kuin Euroopan unionin tai koko muun maailman, Trump sanoi. 

Hän lisäsi vielä, että Yhdysvallat on pärjännyt paljon paremmin kuin monet muut maat ja että kuolleisuusluku on alhaisempi Yhdysvalloissa kuin monissa muissa maissa. 

Todellisuudessa kuolleisuusluku Yhdysvalloissa on yksi maailman korkeimmista. 

Johns Hopkinsin yliopiston tilastojen mukaan kuolemantapauksissa asukaslukua kohden Yhdysvallat sijoittui kolmanneksi. 

Keskiviikkona Yhdysvalloissa oli yhteensä 4 030 936 tartuntaa sekä 144 987 koronavirukseen liittyvää kuolemantapausta Worldometers-sivuston mukaan. 

Tuoreimmat aiheesta

Donald Trump