Trump julkaisi lausunnon edustajainhuoneen enemmistön puollettua virkasyytettä – ei mainitse asiaa sanallakaan, mutta tuomitsee kongressiin

LK 191220 Donald Trump
AFP / Lehtikuva
Julkaistu 14.01.2021 05:13

MTV UUTISET – STT

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kehottaa tuoreessa lausunnossaan amerikkalaisia yhdistymään ja välttämään väkivaltaa.

Kyseessä on presidentin ensimmäinen julkinen lausunto sen jälkeen kun Yhdysvaltain edustajainhuoneen enemmistö puolsi Trumpin virkasyytteeseen asettamista. Virkasyytettä Trump ei kuitenkaan lausunnossaan mainitse lainkaan.

Lue myös: Edustajainhuone on äänestänyt: Trumpia kohtaan nostetaan jo toinen virkarikossyyte – kymmenen republikaania äänesti syytteen nostamisen puolesta

Sen sijaan Trump tuomitsee viime viikon keskiviikon tapahtumat. Tuolloin rutiiniluontoiseksi tarkoitettu presidentinvaalien tuloksen vahvistaminen Yhdysvaltojen kongressissa muuttui ennennäkemättömäksi kaaokseksi, kun joukko Trumpin vaalivilppiväitteistä riehaantuneita kannattajia tunki sisälle kongressin rakennukseen. Istunto keskeytyi useiksi tunneiksi ja Joe Bidenin valinnan vahvistaminen lykkääntyi useilla tunneilla. Istuntoa jatkettiin, kun edustajainhuoneen ja senaatin tilat oli siivottu ja varmistettu.

Tapahtumat johtivat lopulta Trumpin asettamiseen virkasyytteeseen. Häntä syytetään kiihotuksesta kapinaan.

–  Haluan tehdä hyvin selväksi, että tuomitsen viime viikolla nähdyn väkivallan. Väkivallalla ja ilkivallalla ei ole mitään sijaa maassamme eikä liikkeessämme, Trump sanoo videoidussa lausunnossaan, joka julkaistiin Valkoisen talon Twitter-tilillä.

Trump viittaa liikkeellä itsensä ja kannattajiensa käyttämään tunnuslauseeseen "Make America Great Again".

–  Kukaan todellinen tukijani ei voisi koskaan tukea poliittista väkivaltaa tai käyttäytyä epäkunnioittavasti lainvalvojia tai Amerikan lippua kohtaan. Kukaan todellinen tukijani ei voisi koskaan uhata tai ahdistella toisia amerikkalaisia. Jos teet jotain näistä asioista, et tue liikettämme, vaan hyökkäät sitä sekä maatamme vastaan, emmekä voi sallia sitä, Trump kertoo.

–  Väkivallalle ei ole koskaan oikeutusta. Ei tekosyitä, ei poikkeuksia. Amerikka on lakien kansakunta. Ne, jotka osallistuivat viime viikon väkivaltaisuuksiin, tuodaan oikeuden eteen.

"Amerikkalaiset ansaitsevat saada äänensä kuuluville rauhanomaisin keinoin"

Videolla Trump pyytää kaikkia, jotka "ovat koskaan uskoneet agendaamme", miettimään tapoja helpottaa jännitteitä ja edistää rauhaa maassa. Hän viittaa myös tuleville päiville ympäri maata suunniteltuihin mielenosoituksiin ja kehotti rauhanomaiseen toimintaan. Yhdysvalloissa ääriryhmien on pelätty suunnittelevan lisää mellakoita ennen ensi viikon keskiviikkona pidettäviä Bidenin virkaanastujaisia.

Liittovaltion poliisi FBI on varoittanut aseellisista mielenilmauksista, joita on suunnitteilla ympäri maata virkaanastujaisten alla. FBI:n tietojen mukaan mielenilmauksia on suunnitteilla tulevan viikonlopun ja virkaanastujaispäivän välisenä aikana kaikkien 50 osavaltion pääkaupunkeihin sekä Washingtoniin.

–  Kaikki amerikkalaiset ansaitsevat saada äänensä kuuluville rauhanomaisin keinoin. Korostan, että väkivaltaa, lain rikkomista tai minkäänlaista ilkivaltaa ei saa esiintyä. Kaikkien täytyy noudattaa lakeja ja kuunnella lainvalvojien ohjeita, Trump sanoo.

–  Washingtoniin tuodaan tuhansia kansalliskaartin jäseniä turvaamaan kaupunkia ja varmistamaan, että siirtymä (Bidenin hallinnolle) tapahtuu turvallisesti.

Trump puhui kannattajilleen ennen mellakointia

Virkasyytteeseen johtaneet tapahtumat alkoivat viime viikolla ennen mellakointia.

Trump oli pyytänyt kannattajiaan viime viikon keskiviikkona Washingtoniin Pelastakaa Amerikka -marssille. Trump kehotti kannattajiaan tulemaan paikalle ja olemaan villejä, kertoo muun muassa New York Times.

Kongressin mellakointia edeltäneessä tilaisuudessaan Trump toisti useaan otteeseen perättömiä väittämiään varastetuista vaaleista ja lähetti marssijat kohti Capitolia, missä presidentinvaalien tulosta oltiin vahvistamassa. Lisäksi hän kehotti kannattajiaan "taistelemaan kovempaa" ja "näyttämään voimaa" Capitolilla, New York Times kirjoittaa.

Mellakoiden aikana Trump esitti Twitterissä videotervehdyksen, jossa hän kehotti kongressirakennukseen rynnänneitä kannattajiaan palaamaan kotiin. Samalla hän kuitenkin toisti jälleen perättömiä väitteitään vaalivilpistä.

Videolla Trump vetosi rauhan palauttamisen puolesta ja pyysi kunnioittamaan lakia ja järjestystä.

–  Tiedän, että teitä on loukattu, sillä meiltä varastettiin selvä vaalivoitto ja kaikki tietävät sen. Mutta nyt teidän täytyy mennä kotiin. Emme halua kenenkään vahingoittuvan.

Mellakoinnin seurauksena kuoli viisi ihmistä. Heidän joukossaan oli muun muassa kongressin poliisi, jonka kerrottiin loukkaantuneen virantoimituksessa, kun hän otti yhteen mellakoitsijoiden kanssa. Lisäksi surmansa sai Trumpin kannattajiin kuulunut nainen, jota poliisi ampui rintaan.

–  Kuten te kaikki, olin syvästi järkyttynyt ja surullinen viime viikon tapahtumista Capitolilla. Haluan kiittää niitä satoja miljoonia mahtavia amerikkalaisia, jotka ovat vastanneet tähän tilanteeseen rauhanomaisesti, Trump sanoo varhain torstaina Suomen aikaa julkaistulla videolla.

Trumpin viestikanavat käyvät vähiin

Trumpin viimeisin tervehdys jaettiin Valkoisen talon virallisen Twitter-tilin kautta. Omaa tiliä Trumpilla ei enää ole käytössään, sillä presidentin tili on suljettu pysyvästi mellakoinnin jälkimainingeissa.

Myös Facebook, Instagram, Snapchat, Youtube ja Twitch ovat estäneet Trumpia käyttämästä tilejään joko väliaikaisesti, pysyvästi tai määrittelemättömäksi ajaksi. Varhain torstaina Suomen aikaa useat yhdysvaltalaismediat kertoivat, että Snapchat on päättänyt sulkea Trumpin tilin lopullisesti.

Medioiden mukaan Snapchatin tiedottaja kertoo lausunnossa, että Trumpin yritykset levittää väärää tietoa ja vihapuhetta sekä yllyttää väkivaltaan rikkovat selkeästi Snapchatin sääntöjä. Esimerkiksi Bloomberg kertoo Snapchatin perustelevan päätöstä yleisellä turvallisuudella.

Tuoreimmat aiheesta

Yhdysvallat