Trump palauttaa muovipillit, koska "paperipillit ovat iljettäviä"

COLOURBOX2270046
Trump on arvostellut usein julkisuudessa paperipillien käyttöä. Nyt liittovaltion julkisissa hankinnoissa palataan muovipilleihin.Colourbox
Julkaistu 11.02.2025 10:19
Toimittajan kuva
Janne Ahjopalo

janne.ahjopalo@mtv.fi

Yhdysvalloissa on peruttu Bidenin hallituksen tavoite muovisten ruokavälineiden välttämisestä hankinnoissa.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump palauttaa muovipillit. Muun muassa Britannian yleisradioyhtiö BBC kertoo artikkelissaan, että Trump on allekirjoittanut määräyksen, jolla Yhdysvallat siirtyy takaisin muovipilleihin.

Trump on arvostellut usein julkisuudessa paperipillien käyttöä. Välittömästi voimaan astuneella toimenpanomääräyksellään Trump lopettaa Yhdysvaltain hallituksen pyrkimyksen korvata muovipillit paperisilla.

Linjauksellaan Trump kumoaa aiemman presidentin Joe Bidenin allekirjoittaman toimenpiteen, jossa kutsuttiin muovisaastetta kriisiksi. Biden määräsi viime vuonna BBC:n mukaan asteittain lopettamaan Yhdysvaltojen hallituksen muovipillien sekä muovisten ruokailuvälineiden ja pakkausten ostot.

Trumpin mukaan paperipillit "eivät toimi ja iljettävästi liukenevat kuluttajien suuhun".

Lue myös: 

Amerikanlahti ilmestyi maailmankartalle

Trump: Ukraina voi päätyä Venäjän hallintaan

Trump uhkaa Gazan aselevon keskeyttämisellä

Tuoreimmat aiheesta

Ympäristö