Trump teki kaikessa hiljaisuudessa jotain sellaista, mikä tuskin ilahduttaa naisia

Donald Trump 2016 marras
AFP / Lehtikuva
Julkaistu 06.04.2017 18:47

MTV UUTISET - STT

Yhdysvalloissa presidentti Donald Trump on kaikessa hiljaisuudessa heikentänyt naisten oikeuksia työpaikalla.

NBC:n mukaan Trump kumosi viime viikon alussa edeltäjänsä Barack Obaman asetuksen, joka pyrki edistämään palkkatasa-arvoa ja vähentämään seksuaalista häirintää työpaikalla.

Uutinen jäi tuolloin muiden poliittisten uutisten jalkoihin, mutta naisasiajärjestöt pyrkivät saamaan sille huomiota tällä viikolla, kun Yhdysvalloissa vietettiin palkkatasa-arvopäivää.

Obaman aikana valtio teetti työtä ainoastaan yrityksillä, jotka osoittivat maksavansa miehille ja naisille samasta työstä samaa palkkaa. Valtion urakan saamisen ehtona oli myös, että yritys ei saanut pakottaa käsittelemään syytöksiä seksuaalisesta häirinnästä suljetuin ovin.

Yrityksillä on Yhdysvalloissa usein tapana vaatia, että kaikki syytökset seksuaalisesta häirinnästä sovitellaan suljetuin ovin. Kun asiaa ei viedä oikeuteen, siitä ei jää minkäänlaista julkista merkintää. Tällöin on mahdollista, että sama henkilö sovittelee suljetuin ovin tapauksen toisensa jälkeen, eivätkä väitetyt uhrit koskaan saa tietää, etteivät olleet yksin tilanteensa kanssa.  

Tuoreimmat aiheesta

Trumpin Yhdysvallat