Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin uhkaamat 50 prosentin lisätullit Kiinalle astuvat voimaan huomenna keskiviikkona, kerrotaan Valkoisesta talosta uutistoimisto AFP:lle.
Yhdysvaltain asettamat uudet tullimaksut Kiinalle nousevat tänä vuonna uusien tullien myötä jo 104 prosenttiin.
Donald Trump uhkasi Kiinaa lisätulleilla maanantaina, jos Kiina ei peru omia vastatullejaan Yhdysvalloille. Trump antoi Kiinalle tiistaihin asti aikaa perua vastatullinsa.
Tiistaina Kiina kuitenkin vakuutti taistelevansa loppuun asti tulleja vastaan.
– Olemme korostaneet useammin kuin kerran, että Kiinan painostaminen tai uhkailu ei ole oikea tapa olla tekemisissä kanssamme. Kiina turvaa päättäväisesti lailliset oikeutensa ja etunsa, tiedottaja Liu Pengyu sanoi lausunnossa.
– Jos Yhdysvallat pitää kiinni omasta tiestään, Kiina taistelee loppuun asti, Kiinan kauppaministeriö tiedotti Wall Street Journalin mukaan.
70 maata ottanut yhteyttä
Valkoisen talon mukaan lähes 70 maata on ottanut yhteyttä Yhdysvaltoihin ilmaistakseen halustaan aloittaa neuvottelut Donald Trumpin tullipolitiikan vaikutusten vähentämiseksi.
Valkoisen talon lehdistösihteeri Karoline Leavitt sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan toimittajille, että sopimuksia tehdään, jos ne hyödyttävät amerikkalaisia työntekijöitä ja korjaavat jatkuvia kauppavajeita.
Trump ohjeisti tiimiään työstämään "räätälöityjä sopimuksia" jokaiselle maalle, joka niitä tavoittelee.
Kysely: Hinnat nousevat
Suurin osa amerikkalaisista varautuu tuoreen kyselyn mukaan kulutustavaroiden hintojen nousuun.
Reutersin ja Ipsosin kyselyssä 73 prosenttia vastaajista sanoi uskovansa, että heidän päivittäin ostamiensa tuotteiden hinnat nousevat, kun lähes kaikkeen tuontiin kohdistuvat uudet verot tulevat voimaan.
Vain neljä prosenttia vastaajista uskoi hintojen laskevan.
Juttu täydentyy.