Trump: Väitteet Venäjän vaalihakkeroinnista noitavainoa

Donald Trump joulukuu 2016
AFP / Lehtikuva
Julkaistu 06.01.2017 19:24

MTV UUTISET – STT

Yhdysvaltojen tuleva presidentti Donald Trump sanoo, että väitteissä Venäjän vaalihakkeroinnista on kyse noitavainosta.  

Trump sanoi sanomalehti New York Timesille, että väitteiden takana ovat hänen poliittiset vastustajansa.  

– He joutuivat pahasti rökitetyiksi vaaleissa. Voitin enemmän piirikuntia vaaleissa kuin Ronald Reagan. Se hävettää heitä kovasti, Trump sanoi lehdelle.  

Trump myös ihmetteli, miksei Kiinan tekemästä hakkeroinnista puhuta.

Yhdysvaltojen tiedustelujohtajat antavat tänään Trumpille selvityksen Venäjän väitetystä hakkeroinnista Yhdysvaltojen vaaleihin liittyen. Trump on etukäteen kyseenalaistanut Yhdysvaltojen tiedusteluosaamisen.  

Eilen tiedustelupäälliköt vakuuttivat senaatin kuulemisessa, että heillä on vankkaa todistusaineistoa Venäjän sekaantumisesta Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin.

Heidän mukaansa demokraattipuolueen sähköpostien hakkeroiminen oli vain yksi osa Venäjän kampanjaa, johon kuului myös propagandaa ja valeuutisia.

1:35img

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat