Trump vastasi syytöksiin: Kun Steve Bannon sai potkut Valkoisesta talosta, hän menetti työn lisäksi järkensä

Trump Bannon
Vajaa vuosi sitten kaikki oli vielä hyvin Trumpin hallinnossa. Steve Bannon ja turvallisuusneuvonantaja Michael Flynn seurasivat Trumpin puhelua Australian hallinnon kanssa 2017 tammikuussa. Sittemmin sekä Flynn että Bannon ovat saaneet lähteä Valkoisesta talosta.Copyright Rex Features Ltd 2012/All Over Press
Julkaistu 03.01.2018 20:31

MTV UUTISET–Reuters

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump hyökkäsi poikkeuksellisen kovasanaisesti entistä päästrategiaan Steve Bannonia vastaan.

– Kun hän sai potkut, hän ei vain menettänyt työtään vaan järkensä, Trump sanoo tiedotteessa.

Bannon kutsuu pian julkaistavassa kirjassa Trumpin pojan toissavuotista tapaamista venäläisten kanssa "epäisänmaalliseksi ja maanpetokselliseksi”. Trumpin aikaa Valkoisessa talossa ruotiva kirja on määrä julkaista ensi viikolla.

– Bannonilla ei ole nykyään mitään tekemistä minun tai minun presidenttiyteni kanssa, Trump jatkoi.

Trump muistuttaa tiedotteessa, ettei "voittaminen olekaan niin helppoa miltä sain sen näyttämään". Trump muistaa tiedotteessa mainita, kuinka Bannon tuli Trumpille töihin vasta siinä vaiheessa, kun Trump oli valittu republikaanien presidenttiehdokkaaksi. 17 ehdokkaan joukosta Trumpin mukaan ehdokaslistaa on kuvailtu yhdeksi puolueen historian lahjakkaimmista.

Trump sen sijaan sysäsi Bannonin syyksi sen, että republikaanit menettivät Alabaman senaattorin paikan ensimmäistä kertaa yli 30 vuoteen.

– Steve teeskentelee olevansa sodassa median kanssa, silti hän Valkoisessa talossa ollessaan vuoti virheellistä tietoa lehdistöön ja teki itsestään paljon tärkeämmän kuin hän todellisuudessa oli. Tämä on ainoa asia, jonka hän tekee hyvin, Trump jatkaa.

Trumpin mukaan Bannon vain teeskenteli, että hänellä oli vaikutusvaltaa Valkoisessa talossa. Trumpin mukaan hän kohtasi Bannonin kahden kesken vain harvoin.

2:17img

Tuoreimmat aiheesta

Trumpin Yhdysvallat