Myös Ukraina on kutsuttu, Trump sanoo.
Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin mukaan Venäjän ja Yhdysvaltojen viranomaiset tapaavat perjantaina Saksan Münchenissä.
Myös Ukraina on kutsuttu Venäjän ja Yhdysvaltojen tapaamiseen. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.
– Venäjä tulee olemaan siellä meidän edustajien kanssa. Ukraina on myös kutsuttu, Trump sanoi.
– En tiedä tarkasti, ketä tulee olemaan paikalla mistäkin valtiosta, mutta korkean tason henkilöitä Venäjältä, Ukrainalta ja Yhdysvalloilta, Trump jatkoi.
Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin neuvonantajan mukaan Ukraina ei aio keskustella Venäjän kanssa.
Zelenskyin neuvonantajan mukaan ennen Venäjän kanssa puhumista Yhdysvaltojen, Euroopan ja Ukrainan täytyy päästä yhteisymmärrykseen.
Ukrainalla ei ole tapaamisesta mitään muuta kuin mediassa levinneet tiedot, väittää puolestaan nimetön ukrainalaislähde Reutersille.
– Tähän hetkeen mennessä kukaan ei ole kuullut asiasta, nimetön ukrainalaislähde sanoi Reutersille myöhään torstai-iltana Suomen aikaa.
Münchenissä alkaa perjantaina turvallisuuskonferenssi, johon Venäjää ei ole kutsuttu.
Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin sanoi keskiviikkona, että rauhaa aletaan vääntää "välittömästi" Venäjän ja Yhdysvaltojen välillä.
Torstaina Yhdysvallat painotti moneen otteeseen, että myös Ukraina on mukana neuvotteluissa.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi sanoi Trumpin ja Venäjän presidentti Vladimir Putinin pitkän puhelinkeskustelun jälkeen, ettei Kremlin päämieheen voi luottaa.
Torstai-iltana Suomen aikaan Trump totesi, että hän luottaa Putiniin.
Yhdysvaltojen ulkoministeri Marco Rubio sanoi niin ikään torstaina keskustelleensa Ukrainan ulkoministerin Andrii Sybihan kanssa.
Ukraina ja Yhdysvallat keskustelivat tarpeesta "rohkeaan diplomatiaan", Yhdysvaltojen ulkoministeriö tiedotti.