Trump: Yhdysvallat aikoo tunnustaa Golanin kukkulat osaksi Israelia

golanin kukkulat netanjahu
Julkaistu 21.03.2019 20:18

Veera Pennanen

veera.pennanen@mtv.fi

Donald Trumpin mukaan Yhdysvallat aikoo tunnustaa Golanin kukkulat osaksi Israelia. Yhdysvaltain presidentti kertoi asiasta tuttuun tapaansa Twitterissä. Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu kiirehti kiittämään Trumpia viestipalvelussa. 

Trump kuvaa tviitissään Golanin kukkuloita kriittisen strategiseksi ja turvallisuudeltaan tärkeäksi Israelille. 


Israel miehitti Golanin kukkulat kuuden päivän sodassa vuonna 1967. Kuusi vuotta myöhemmin, 1973, Syyria yritti valloittaa alueen takaisin, mutta epäonnistui. Kansainvälinen yhteisö pitää kukkuloita miehitettynä alueena. 

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu kiitti Trumpia niin ikään Twitterissä.

Uutistoimisto Reutersin mukaan Israelin pääministeri puhui Trumpin kanssa puhelimessa. 

– Olet tehnyt historiaa, Reuters kertoo Netanjahun sanoneen Trumpille. 

Trumpin julistus tulee Netanjahun kannalta tärkeään aikaan, sillä Israelissa järjestetään vaalit 9. huhtikuuta. Arvioiden mukaan Trumpin julistus voi tuoda Netanjahulle merkittävän määrän lisä-ääniä tulevissa vaaleissa. 

Juttu videon jälkeen. Videolta voit katsoa uutisjutun Yhdysvaltain suurlähetystön siirtämisestä Jerusalemiin. 

5:10img

Trump on tukenut Netanjahua myös aiemmin voimakkaasti; joulukuussa 2017 Trump kertoi Yhdysvaltain suurlähetystön siirrosta Tel Avivista Jerusalemiin sekä siitä, että Yhdysvallat tunnustaa Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi. 

Lue myös: Mauri Koskela on mies, joka on nähnyt valtaosan maailman kriiseistä – "Kun muut jo ampuvat, niin suomalainen vielä keskustelee"

Tuoreimmat aiheesta

Trumpin Yhdysvallat