"Trumpin armeijan" toiminnasta nostettu syyte – ottavat kiinni mielenosoittajia ilman selityksiä tunnuksettomiin autoihin: NYT:n mukaan joukot ovat kouluttamattomia

1:55img
Presidentti Trump tuomitsi mielenosoitukset Yhdysvaltain itsenäisyyspäivänä
Julkaistu 19.07.2020 10:22

MTV UUTISET–STT

Yhdysvalloissa on nostettu syyte liittovaltiota vastaan Portlandin kaupungin mielenosoittajien kohtelun takia, kertoo muun muassa BBC.

Oregonin osavaltion oikeusministeri Ellen Rosenblum hakee liittovaltion viranomaisille lähestymiskieltoa mielenosoittajia kohtaan. Rosenblumin mukaan joukot ovat laittomasti pidättäneet mielenosoittajia muun muassa kaappaamalla heitä tunnuksettomiin autoihin. Lähestymiskiellon avulla joukot eivät voisi tehdä enempää pidätyksiä.

Kaupungin viranomaiset ovat jo aiemmin vaatineet presidentti Donald Trumpin hallintoa vetämään joukot pois kaupungista. Liittovaltion joukkojen on kerrottu muun muassa ajavan tunnuksettomilla autoilla ja ottavan mielenosoittajia kiinni ilman selityksiä. Mielenosoittajia on otettu kiinni tällä tavalla ainakin tiistaista alkaen.

Mielenosoittajia kohti on myös nähty käytettävän kyynelkaasua sekä ammuttavan kumiluoteja. Liittovaltion edustajat ovat puolustautuneet sillä, että heidän toimintansa on lainmukaista sekä tarpeellista rauhoittamaan kaupungissa kauan jatkuneita levottomuuksia. Trumpin päätöksellä eri yhdysvaltalaiskaupunkeihin on lähetetty joukkoja muun muassa suojelemaan liittovaltion rakennuksia.

Portlandin kaupungissa on osoitettu mieltä jo yli 50 päivää putkeen sen jälkeen, kun mustaihoinen George Floyd kuoli Minneapolisissa poliisin käsissä toukokuun lopussa.

NYT: Joukoilla ei ole koulutusta mielenosoituksia varten

Myös kansalaisoikeuksia puolustava järjestö ACLU on nostanut liittovaltiota vastaan syytteen, kertoo osavaltion yleisradio Oregon Public Broadcasting (OPB).OPB kertoo, että osavaltion syyttäjä aikoo mahdollisesti nostaa syytteen tapauksessa, jossa mielenosoittaja loukkaantui vakavasti saatuaan päähänsä osuman kumiluodista.

Asiasta on käynnissä rikostutkinta. New York Timesin mukaan Portlandiin lähetetyillä liittovaltion joukoilla ei ole koulutusta suurten mielenosoitusten ja levottomuuksien hallintaan. Trumpin hallinto varoitti asiasta torstaina sisäisessä muistiossaan, jonka lehti sai haltuunsa. Joukkoja on lähetetty kaupunkiin eri virastoista, kuten liittovaltion tulli- ja rajavartiolaitokselta.

New York Timesin mukaan Portlandissa on muun muassa rajavartiolaitoksen erikoisryhmä, joka normaalisti tutkii huumeiden salakuljetusta.

Lue myös: Liittovaltion joukkojen toiminta Yhdysvalloissa huolestuttaa: "Trumpin henkilökohtaisen armeijan" kerrotaan kaapanneen mielenosoittajia ilman selitystä

Tuoreimmat aiheesta

Trumpin Yhdysvallat