Trumpin asianajaja: Ex-presidentin rikossyytteet ovat poliittinen ajojahti ennen vaaleja

3:50img
Katso myös: Ääninauhoite Donald Trumpin törkeistä kommenteista Hollywoodin kulisseissa
Julkaistu 12.06.2023 21:16

MTV UUTISET – STT

Yhdysvaltain edellistä presidenttiä Donald Trumpia vastaan nostetut rikossyytteet ovat poliittinen ajojahti, väitti Trumpin asianajaja viime yönä Suomen aikaa.

Donald Trumpia vastaan on nostettu syyte lähes 40 syytekohdassa muun muassa maanpuolustussalaisuuksien säilyttämisestä vakoilulain vastaisesti ja väärien lausuntojen antamisesta. 

Trumpin asianajajan Alina Habban mukaan syytteet pohjaavat asiakirjoihin, joiden turvaluokitus oli poistettu ja jotka olivat hänen sanojensa mukaan muistoesineitä.

Uutiskanava Fox Newsilla tapausta kommentoineen Habban mukaan Trump ei ole tehnyt mitään väärää.

–Tämä on täysin poliittisesti motivoitunutta. Vaaleihin sekaantumista parhaimmillaan, hän väitti.

Trump on niin ikään yrittänyt maalata syytteistä kuvaa vaalien häirintänä, jonka takana on jatkokaudelle pyrkivä presidentti Joe Biden ja tämän kampanjatiimi.

Asianajajan mukaan asiakirjojen turvaluokituksen poistamisessa ja asiakirjojen mukaan ottamisessa ei ollut mitään väärää.

Republikaanien presidenttiehdokkaaksi pyrkivän Trumpin on määrä astua liittovaltion tuomioistuimen eteen huomenna tiistaina Floridan Miamissa syytteenlukua varten.

"Trump ei ole uhri"

Liittovaltion tason syytteissä on kyse siitä, että Trump oli pitänyt hallussaan salattuja asiakirjoja presidenttikautensa jälkeen Floridassa sijaitsevassa Mar-a-Lagon kartanossaan.

Trumpin uskotaan myös juonineen piilotellakseen salattuja asiakirjoja viranomaisilta. Trumpin avustajaa Waltine Nautaa syytetään avunannosta asiakirjojen salaamisessa.

Trumpin presidenttikauden aikana oikeusministerinä toimineen Bill Barrin mukaan Trumpilla olleet asiakirjat lukeutuvat maan arkaluonteisimpiin salaisuuksiin.

– Ajatus siitä, että presidentillä on täydet valtuudet julistaa mikä tahansa asiakirja henkilökohtaiseksi on -- naurettava, Barr sanoi Foxille.

Barrin mukaan Trump on mennyttä, jos edes puolet syytteistä on totta. Syytteistä voi saada kustakin jopa 20 vuoden vankeustuomion.

Tuoreimmat aiheesta

Donald Trump