Arktinen alue kiinnostaa asiantuntijoiden mukaan Yhdysvaltoja entistä enemmän. Donald Trumpin poika vieraili Grönlannissa tiistaina.
Yhdysvaltain tulevan presidentin Donald Trumpin haave Grönlannin ostamisesta Yhdysvalloille oli tiistaina jälleen tapetilla, kun Trumpin poika Donald Trump jr. vieraili Tanskalle kuuluvalla itsehallintoalueella.
Alueen viranomaisten mukaan nuoremman Trumpin vierailu on yksityinen eikä hänellä ole tapaamisia paikallisten poliitikkojen kanssa.
Nuorempi Trump on kertonut vierailevansa maassa yksityishenkilönä ja keräävänsä materiaalia podcastiinsa.
Tuleva presidentti kirjoitti Truth Social -palvelussaan taas aikeistaan poikansa matkan alla.
– Olen kuullut, että Grönlannin asukkaat ovat MAGA-mielisiä. Poikani, Don jr. ja useat muut edustajat matkustavat sinne käydäkseen katsomassa upeita paikkoja ja nähtävyyksiä. Grönlanti on uskomaton paikka, ja sen asukkaat hyötyvät uskomattoman paljon, jos ja kun siitä tulee osa kansakuntaamme, Trump kirjoitti.
– Tulemme suojelemaan ja vaalimaan sitä vihamieliseltä ulkomaailmalta. Tehdään Grönlannista taas suuri, tuleva presidentti jatkoi.
Trumpin julkaisemalla videolla nähdään paikallisena esiintyvä mies, jolla on päässään Trumpin kannattajalippis.
Lue myös: Trump: Tehdään Grönlannista taas suuri – poika tekee yllätysvierailun
"Grönlannin tulevaisuus määritellään Grönlannissa"
Trumpin pojan vierailun aikaan Tanskan pääministeri Mette Frederiksen kertoi "Grönlannin kuuluvan grönlantilaisille".
– Minun lähtökohtani ja hallituksen lähtökohta on se, että Grönlannin tulevaisuus määritellään Grönlannissa, Frederiksen sanoi tanskalaisen televisiokanava TV 2:n uutisissa.
Trumpin Grönlanti-puheet heijastavat osaltaan sitä, että Yhdysvallat pitää arktista aluetta entistä tärkeämpänä, arvioi alueeseen erikoistunut Ulkopoliittisen instituutin (Upi) ohjelmajohtaja Harri Mikkola.
– Arktinen alue ylipäätänsä on tulossa strategisesti yhä merkittävämmäksi. Tämä on jatkumoa sille, mitä Trump jo edellisen presidentinkautensa aikana teki, kertoo Mikkola.
Myös Lapin yliopiston arktisen hallinnan tutkimusryhmää vetävä tutkimusprofessori Timo Koivurova kertoo Yhdysvaltain aktiivisuuden arktisella alueella selvästi lisääntyneen.
Trumpin jo ensimmäisellä kaudellaan väläyttämää ehdotusta Grönlannin ostamisesta hän pitää silti outona.
– Ei nykyaikana valtiot ostele toistensa suvereeneja osia. Grönlanti on Tanskan suvereenia aluetta, joskin sillä on suuri itsemääräämisoikeus itsehallintonsa pohjalta, kertoi hän sähköpostitse STT:lle.
Trumpille "ulkopolitiikan voitto"
Grönlanti on ollut Yhdysvalloille strategisesti merkittävä alue kylmästä sodasta lähtien, ja maalla on siellä edelleen sotilaallista läsnäoloa.
Grönlannissa sijaitsee esimerkiksi Yhdysvaltain asevoimien pohjoisin tukikohta. Grönlannin suora hallinta ei välttämättä toisi sille välittömiä hyötyjä.
– Yhdysvaltojen sotilaalliset intressit on jo turvattu Grönlannissa, ja Yhdysvallat pystyy vaikuttamaan myös Tanskan kautta päätöksiin Grönlannissa, Koivurova sanoo.
Hän korostaa, ettei Trump voi ostaa Grönlantia Tanskalta, koska grönlantilaisilla on hyvin laaja itsehallinto.
Jos Grönlannin hankinta jotenkin onnistuisi, olisi se Trumpille ennen kaikkea symbolinen voitto, arvioi Mikkola.
– Pelkästään se, että hän onnistuisi sieltä tuollaisen valtavan kokoisen saaren hommaamaan, olisi hänen maailmankuvassaan aikamoinen ulkopolitiikan voitto.
Tämän toteutuminen on kuitenkin Mikkolan mukaan hyvin epätodennäköistä.