Yhdysvaltain istuvan presidentin Donald Trumpin kannattajat ja vastamielenosoittajat ottivat yhteen eilen illalla paikallista aikaa. Levottomuudet tapahtuivat Trump-mielisen mielenosoituksen jälkimainingeissa. Asiasta kertovat muuan muassa The Washington Post ja The Hill.
Yhdysvalloissa on järjestetty mielenosoituksia sen jälkeen, kun Joe Biden julistautui presidentinvaalien voittajaksi. Eilen Trumpin kannattajat kokoontuivat Washingtoniin osoittaakseen tukensa istuvalle presidentille.
Yhdysvaltalaismedioiden mukaan mielenosoitus sujui pääasiassa rauhallisesti. Tunnelma kuitenkin muuttui illan myötä. Tuolloin paikalle saapui vastamielenosoittajia, mikä johti kähinöihin Trump-mielisten ja heidän vastustajiensa välillä.
The Washington Postin mukaan vastamielenosoittajat muun muassa veivät Trumpin kannattajilta rekvisiittaa, kuten hattuja ja lippuja, ja sytyttivät niitä tuleen. Mielenosoituksen osallistujat ja vastamielenosoittajat myös ottivat fyysisesti yhteen. Artikkelin yllä olevalla videollä näkyy kahinaa mielenosoittajien välillä.
Trump on reagoinut lauantai-illan tapahtumiin Twitterissä. Hän muun muassa kutsui päivityksessään vastamielensoittajia "saastaksi". Trump väitti myös, että vastamielenosoittajat olisivat käyneet vanhusten ja perheiden kimppuun.
Trump on syytellyt vaaleja vilpillisiksi ja hänen puheidensa pelättiin aiemmin johtavan väkivaltaisiin mielenosoituksiin.