Trumpin presidentinvaalikampanja hakkeroitu

Yhdysvalloissa republikaanien presidenttiehdokkaan Donald Trumpin kampanjatiimi kertoi lauantaina joutuneensa hakkeroinnin kohteeksi.

Hakkerien käsiin kerrotaan joutuneen kampanjan sisäistä viestintää ja taustaselvitys varapresidenttiehdokas J.D. Vancesta.

Trumpin kampanja syytti tapahtuneesta ulkomaista toimijaa ja antoi ymmärtää, että hakkeroinnin taustalla voisi olla Iran.

Kampanjan tiedottaja Steven Cheung sanoi lausunnossa, että hakkeroinnin tarkoituksena on ollut sekaantua tämän vuoden presidentinvaaleihin ja aiheuttaa kaaosta demokraattiselle prosessille.

Cheung viittasi ohjelmistoyhtiö Microsoftin aiemmin tällä viikolla julkaisemaan raporttiin, jonka mukaan iranilaiset hakkerit olivat kesäkuussa lähettäneet tietojenkalasteluviestin presidentinvaalikampanjan parissa työskentelevälle korkea-arvoiselle virkamiehelle.

Microsoftin raportissa ei tähdennetä erikseen, kenen kampanjasta on mahdollisesti ollut kyse.

Uutismedia Politico kertoo saaneensa sähköpostitse Trumpin kampanjamateriaalia lähteeltä, joka ei suostunut paljastamaan henkilöllisyyttään.

Politicon mukaan viestejä on tullut heinäkuun loppupuolelta alkaen.

Yhdysvaltain presidentinvaalikampanjoihin on kohdistunut hakkerointia aiemminkin.

Vuoden 2016 vaalien aikaan demokraattipuolueen sisäistä viestintää julkaistiin hakkerien toimesta.

Tuolloin vuodosta syytettiin venäläishakkereita.

Lue myös:

    Uusimmat