TS: Turun eläinsuojeluyhdistystä epäillään törkeästä kavalluksesta

4998922
Asiantuntijat arvioivat, että Tesyn vuonna 2014 kerätyistä lahjoituksista saattaa puuttua kymmeniätuhansia euroja. Kuvituskuva.Lehtikuva
Julkaistu 30.01.2016 06:02

MTV UUTISET - STT

Poliisi epäilee Turun eläinsuojeluyhdistystä törkeästä kavalluksesta, kertoo Turun Sanomat.

Lehden jututtamat asiantuntijat arvioivat, että vuonna 2014 kerätyistä lahjoituksista saattaa puuttua kymmeniätuhansia euroja. Tesyn puheenjohtaja vakuuttaa epäilyjen olevan aiheettomia.

Poliisi päätyi epäilemään rikosta Turun Sanomien selvitysten perusteella. Lehti oli hankkinut käsiinsä yhdistyksen taloustietoja ja otti niihin tutustuttuaan yhteyttä poliisiin.

Lehden tietojen mukaan yhdistys omistaa muun muassa yhdeksän asuntoa, joista osa on vuokrattu yhdistyksen sisäpiiriläisille. Vuokrien vuosituotto on Suomen vuokranantajien toiminnanjohtajan mukaan  pienempi kuin pitäisi.

Yhdistys järjestää säännöllisesti uusia rahankeräyksiä. Turun Sanomien tietojen mukaan sillä on kuitenkin hallussaan yli miljoonan euron omaisuus.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos