Tshekkiläismiestä epäillään skotlantilaisen puolisonsa murhasta Enontekiöllä – motiivi edelleen epäselvä

Enontekiö Kuttanen poliisi
Poliisi on ottanut tämän valokuvan tapahtumapaikalta epäillyn kiinnioton jälkeen. Tapahtumapaikalla oli liki kolmekymmentä astetta pakkasta.
Julkaistu 07.12.2016 14:39

MTV UUTISET

Lapin käräjäoikeus on vanginnut 36-vuotiaan miehen todennäköisin syin epäiltynä murhasta.

Tshekkiläismiehen epäillään puukottaneen skottilaisen pitkäaikaisen avopuolisonsa, 26-vuotiaan naisen Enontekiön Kuttasessa viikonloppuna.

Poliisi on alkuviikon aikana kuulustellut epäiltyä ja kuvailee tätä yhteistyökykyiseksi. Mies ei ole kertonut epäillylle teolle erityistä motiivia.

Tutkinta jatkuu muun muassa todistajien kuulusteluilla ja teknisellä tutkinnalla.

Aiemmin poliisi on kertonut, että epäillyn henkirikoksen jälkeen mies pakeni koirien kanssa maastoon, josta hänet löydettiin myöhemmin kylmettyneenä. 

Tuoreimmat aiheesta

Rikos