Tuhannen euron hintainen laukkahyppy

Ravit
Ravikilpailuissa on vain yksi sallittu askellaji.Handout
Julkaistu 25.02.2016 21:50
Toimittajan kuva

Sonja Julkunen

@sonjajul

Kouvolan Toto4-kierroksen toisessa kohteessa ravituomaristo langetti tuomioista kiusallisimman.

Kylmäveristen ryhmäajossa Esa Holopaisen ensimmäistä kertaa ohjastama Poika-Ramiini oli tekemässä erinomaista esitystä.

Hevonen oli taivaltanut johtavan rinnalla ja siirtynyt johtoon loppusuoralla, mutta juuri ennen maalilinjaa se sortui laukan puolelle ja tuomioksi tuli hylkäys maalilaukasta sijalta yksi.

Tilastojen valossa Poika-Ramiinin laukka kaikessa harmillisuudessaan ei tullut yllätyksenä – se on kilpaillut urallaan nyt 30 kertaa ja laukannut 80 prosentissa starteistaan. Usein laukkaaminen on johtanut hylkäykseen saakka.

Toto4-voiton ja tuhannen euron ykköspalkinnon peri maalilinjan ensimmäisenä ravilla ylittänyt hevonen, joka oli aivan Poika-Ramiinin rinnalle ehtinyt Vispaus. Sekin pani ravituomariston harmaat aivosolut töihin, sillä tälle hevoselle tuli useampiakin laukkoja.

Juha Utalan ohjastama Vispaus laukkasi lähtöön ja kiersi sen jälkeen porukan hänniltä lähtien koko matkan kolmatta rataa pitkin. Uskomattoman raskaan ja urhoollisen kilpailun päätteeksi ruuna laukkasi jälleen – mutta vasta kun sen turpa oli jo leikannut maalilinjan.

Muissa lähdöissä dramatiikka oli vähäisempää. Fiery Sid ja Finest Chocolate hallitsivat keulajuoksuilla, Elite Of Vice runttasi voittoon johtavan rinnaltakin. Kaikki lähtöjensä voittajat olivat ykkössuosikkeja.

Oikea  Toto4-rivi, Kouvola 25.2.2016

4 Fiery Sid

6 Vispaus

5 Elite Of Vice

2 Finest Chocolate

Voitto-osuus 9,00 euroa

MTV:n ravivihjeistä Toto4-systeemit osuivat, mutta suosikkirivistä johtuen pelit eivät tehneet tuottoa.

Tuoreimmat aiheesta

Urheilu