Tuhannet marssivat suvaitsevaisuuden puolesta Saksassa

h_51735429
"Teroitamme kynän", luki mielenosoittajan kyltissä Berliinissä 13. tammikuuta 2015.EPA
Julkaistu 13.01.2015 21:02

MTV UUTISET

Tuhannet ihmiset osallistuivat tiistaina islamofobiaa, eli islaminuskoisiin kohdistuvaa vihamielisyyttä vastustavalle marssille Berliinissä. Muun muassa Saksan liittokansleri Angela Merkel ja valtaosa hänen hallituksestaan marssivat avoimen ja suvaitsevan Saksan puolesta.

h_51735431

Brandenburgin portilla kokoontuneen mielenilmauksen kutsuivat koolle muslimijohtajat.

Merkel vakuutti marssilla hänen hallituksensa tekevän kaikkensa taistellakseen suvaitsemattomuutta vastaan. 

h_51735333

Saksassa järjestettiin myös maanantaina mielenosoitusmarsseja. Eri puolilla maata monikulttuurisen Saksan puolesta rasismia vastaan marssi noin 100 000 ihmistä. Toisaalta esimerkiksi Dresdenissä noin 25 000 ihmistä osallistui islaminvastaiseen Pegida-marssiin. 

27878212

Poliisin tarkka-ampuja vartiossa hotellin katolla mielenosoituspaikan lähistöllä.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat