Tuhansia siirtolaisia lähtenyt Hondurasista kohti Yhdysvaltoja uuden elämän toivossa – maahan pääsy ei kuitenkaan ole taattu

0:25img
Joe Biden kommentoi Washingtonin levottomuuksia puheessaan: "Mitäköhän meidän lapset ajattelevat?"
Julkaistu 16.01.2021 11:37

MTV UUTISET - STT

Tuhannet siirtolaiset Hondurasista ovat lähteneet kohti Yhdysvaltojen rajaa toivoen, että ensi viikolla vaihtuva hallinto suhtautuu siirtolaisiin suopeammin kuin nykyinen.

Uutistoimisto AFP:n toimittajan mukaan suojamaskeihin pukeutunut väkijoukko ylitti Guatemalan rajan perjantai-iltana paikallista aikaa. Rajaviranomaisten arvion mukaan rajan on ylittänyt noin 4  500 Yhdysvaltoihin matkaavaa ihmistä.

Rajaviranomaisten velvollisuus olisi estää Yhdysvaltoihin suuntaavien siirtolaisten matka, mutta Guatemalan viranomaisten mukaan lapsiperheiden estäminen kyynelkaasulla pimeän aikaan olisi voinut johtaa loukkaantumisiin.

Kotimaassa karut olot

Keskiviikkona presidentiksi nouseva Joe Biden on luvannut muuttaa Yhdysvaltojen maahanmuuttojärjestelmää reilummaksi ja inhimillisemmäksi. Yhdysvaltain rajaviranomaiset ovat kuitenkin varoittaneet, että siirtolaiset hukkaavat aikaansa yrittämällä päästä maahan, sillä lain kirjain ja terveysturvallisuussäädökset pätevät, vaikka hallinto vaihtuu.

Kymmeniä jopa tuhansista ihmisistä koostuvia joukkoja on pyrkinyt Hondurasista Yhdysvaltoihin viime vuosina pakoon köyhyyttä, työttömyyttä ja jengiväkivaltaa. Heidän matkansa on kuitenkin usein tyssännyt viimeistään Meksikon ja Yhdysvaltojen väliselle rajalle.

Väli-Amerikkaa on myös kuluneella hurrikaanikaudella.

Tuoreimmat aiheesta

Siirtolaisuus