Georgiassa toistakymmentä ihmistä on kuollut ja yli 20 on kateissa eilen tapahtuneen maanvyörymän seurauksena, Georgian pääministeri Irakli Garibashvili sanoo.
Garibashvili kutsuu tilannetta erittäin vaikeaksi. Hän sanoo, että pelastushenkilöstö on onnettomuuspaikalla ja että hän on kutsunut armeijan auttamaan etsinnöissä.
Maanvyörymä tapahtui pienellä lomakohdealueella Shovissa Georgian vuoristoisessa luoteisosassa, joka tunnetaan laajoista metsistään ja kivennäisvesilähteistään.
Georgialaislehti Agendan mukaan sisäministeriö kertoo 400 henkilön osallistuneen etsintä- ja pelastustoimiin. Alueelta on evakuoitu 210 ihmistä. Kadonneiden etsinnöissä hyödynnetään pelastuskoiria ja helikoptereita.
Punainen Risti on kertonut, että siltoja ja teitä on tuhoutunut.
Pelastustyöntekijät ovat kaivaneet maata sekä käsin että kaivinkoneilla. Eräs vyörymästä selviytynyt kertoi uutistoimisto AFP:lle hautautuneensa puolittain maanvyörymän alle kahdeksi tunniksi.
Rankkasateet ja tulvat eivät ole Georgiassa harvinaisia, ja jyrkät rinteet aiheuttavat maanvyörymien riskin. Vuonna 2008 kuusi ihmistä kuoli maanvyörymässä Mustanmeren rannikolla sijaitsevalla Adjaran alueella.
Reutersin julkaisemalla videolla näkyy, miltä alueella näyttää maanvyöryn jälkeen.
Katso video jutun ylälaidalta.
Reutersin mukaan paikallinen geologi Merab Gaprindashvili kertoi paikalliselle televisiokanavalle kyseessä olleen ensimmäinen kerta, kun alueella tapahtui näin suuri maanvyöry. Gaprindashvilin mukaan maanvyöry on tuhoisin luonnonilmiö Georgian luoteisosassa sitten vuonna 1991 tapahtuneen maanjäristyksen.
Gaprindashvili arvioi, että alueen kyliin vyörynyttä mutaa oli jopa viisi miljoonaa kuutiometriä.